torstai 25. heinäkuuta 2013



ULKO-OVI


Talossa oli aikaisemmin ollut kaksi erillistä ovea vierekkäin. Vanhat ovet olivat melko huonossa kunnossa ja niihin olisi pitänyt tehdä uusiksi alapuut ja karmien alareunat. Lisäksi pystypuiden alaosat olisi joutunut uusimaan. Kaksi erillistä ovea olisi tuonut myös ongelmia sisäportaiden kanssa. Halusimme oven keskelle seinää jotta lopputulos olisi symmetrinen. Jos keskelle seinää olisi laitettu tuplaovi, niin sisäportaille ei olisi jäänyt tilaa, vaan portaista olisi joutuntu tekemään hyvin jyrkät. Pienen miettimisen jälkeen päätin tehdä kokonaan uuden oven. Halusimme pääovesta niin suuren, että saisimme tarvittaessa isommatkin huonekalut kannettua sisälle ilman ongelmia. Tein taloon siis kaksiosaisen oven niin, oikealle puolelle tuli varsinainen ovi ja sen viereen kapea vasikka. Avattuna oviaukko on n. 110 senttiä leveä, joten saamme sisälle isommankin sohvan.

Aluksi tein oven karmin 3x6 tuuman puusepänlaadun männystä. Oven päälle tuli ristikkoikkuna joka myötäili vanhan oven päällä olleen ikkunan tyyliä. Koska oven karmien mitat muuttuivat, niin jouduin tekemään myös ikkunan uusiksi. Ulkopuolelle tuleva ikkuna tehtiin tarkasti vanhojen ikkunoiden mallin mukaan, vanhoilla laseilla ja pellavaöljykitillä kittattuna. Lopputuloksena oli ikkuna, jota oli mahdoton erottaa talon alkuperäisistä.

Oven päälle tuli ristikkoikkuna vanhan mallin mukaan



Varsinaisen oven tekemisen aloitin tekemällä isomman oven kehikon. Vanhastaan ovi oli umpipuuta ja eteinen oli ollut viileää tilaa. Nyt eteisessä oli tarkoitus pitää ainakin peruslämpöä ja halusin oven lämpöä eristäväksi. Lopulta päädyin tekemään oven samalla tavalla, kuin esim. sydänpuu tekee maankuulut ovensa. Oveen tulee siis tuplapeilit ja niiden väliin Spu-levy lisäeristeeksi.

Oven kehikkoa varten valikoin mahdollisimman suorasyistä tuppeensahattua 3 tuuman lankkua. Siitä sahattiin ja höylättiin rungoksi 100x80 mm palkkia.

Oven rungon liitoksen tekoa
Rungon toinen sivu valmistuu







Aluksi tein poraamalla ja talttaamalla sivupuihin kolot vaakapuita varten. Sitten höyläsin runkoon urat peilejä varten. Vaakapuiden päihin tein sirkkelillä sahaamalla ja taltoilla pystypuiden koloihin sopivat tapit. Nämä tapit halkaisin ohuella listasahalla kahdesta kohtaa. Tarkoitus oli varmistaa liitosten tiukkuus lyömällä näihin uriin ohuet kiilat sen jälkeen, kun oven runko on kasattu. 

Oveen tuli siis tuplapeilit joiden väliin laitoin 30 mm spu-levyn lämpöeristeeksi. Kuvassa näkyy peilejä varten höylätyt urat sungon sisällä.








Ovien peilit tein lähes oksattomasta seitsämän vuotta taapelissa kuivuneesta männystä. Ulkopuolen peilille tuli paksuutta 28 ja sisäpuolen peilille 22 milliä. Väliin jäi tila 30 millin Spu-levylle.

Peilejä varten sahasin aluksi 100mm leveitä lautoja. Tämän jälkeen ajoin laudat kutterilla oikean paksuisiksi ja oikaisin niiden reunat. Näin sain 22 millisiä lautoja ulkopeilejä varten ja 18 millisiä sisäpeileihin. Näistä laudoista puristin liimapuulevyjä levypuristimessa. Liimana käytin kosteuden kestävää kiillon puuliimaa.

Peilien liimaus
Liimauksen jälkeen peilit saivat asettua pari viikkoa




Peilin viisteet hahmoteltuna
Levyjen kuivuttua leikkasin niistä sopivan kokoisia. Piirsin levyyn peilin profiilin. Aluksi höylärin reunoihin pontit oven runkoon istuttamista varten. Sitten työstin levyn karkeasti oikeaan muotoon sähkökutterilla. Lopuksi käsihöylillä viimeistelin peilit.













Työnsin peilit rungon uriin sitä mukaa kun sain ne tehtyä. Näin peilit pysyivät suorina. Muutenkin kasasin oven rungon aina, kun jätin sen seisomaan pitemmäksi aikaa. Näin koitin vähentää riskiä, että joku oven osa vetäisi kieroksi kuivuessaan ja ovea ei saisi kasattua.

Kun ulkopuolen peilit olivat valmiina niin...





...käänsin oven ympäri. Tämän jälkeen leikkasin 30mm Spu-levystä kappaleet rungon sisälle. Sitten tein peilit sisäpuolelle ja yksi kerrallaan työnsin ne paikalleen. Tähän saakka kaikki näytti ihan hyvältä.








Lopuksi yhdessä isäni kanssa sovitimme toisen päätykappaleen paikalleen. Tämä  oli muuten oven kasaamisen hankalin osuus. Oven peilit olivat hiukan kieroja ja niiden saaminen rungon uriin vaati hiukan kikkailua. Myös liimaamisen kanssa sai olla tarkkana. Tarkoitus oli, että rungon kappaleet liimataan toisiinsa, mutta peilejä ei liimata kiinni runkoon. Tämän takia liimaa piti levittää tarkasti ja sopiva määrä. Saumasta piti saada vahva ja liimaa riittävästä, mutta toisaalta liima ei saanut tursuilla väärään paikkaan.

Kun ovi oli kasattu valmiiksi, niin sovitin siihen vielä Abloyn lukkorunkon, murtoraudat ja murtotapit selkäpuolelle.

Pääoven viereen tein kapean vasikan samalla tekniikalla, kuin varsinaisen oven. Myös vasikan sisälle tuli spu-levy eristeeksi.



Saranat 35 senttiä leveän lattialankun pätkän päällä





Pääoven saranoihin liittyy aivan erityinen tarina ja siksi haluan kirjoittaa niistä oman kappaleen. Isoisoisäni lähti nuorena miehenä amerikkaan ja elätti siellä itsensä rakennuspuuseppänä. Eläkepäiviksi hän palasi Suomeen säästöjensä kanssa tarkoituksenaan rakentaa tänne talo. Talonrakennusta varten hän oli Suomeen lähtiessään hankkinut itselleen työkalut, esimerkiksi höyläsarjat, sahat jne. Hän oli myös ostanut jostain, ilmeisesti palaneesta talosta irrotetut suuret messinkisaranat. Hänen tarkoituksenaan oli laittaa saranat sitten oman talonsa ulko-oveen. Talo jäi kuitenkin rakentamatta ja hän kuoli aikanaan. Isäni sai perintönä isoukkini työkalut ja niiden mukana vanhat saranat. Tämän jälkeen saranat jäivät vuosikymmeniksi komeron perälle.  Minulle saranat päätyivät joulupaketissa ensimmäisenä jouluna tämän projektin aloittamisen jälkeen. Nyt nämä reilusti toista kiloa kappale painavat vanhat saranat on sitten putsattu noesta ja vuosikymmenien liasta ja ne on laitettua uuden talomme ulko-oveen.



Nyt ovi alkoi olla maalausta ja paikalleen asennusta vaille valmis. Kuvassa ovi on paikallaan ja Laura on maalannut ensimmäisen öljymaalikerroksen. Väri on vielä aika kaukana lopullisesta koska valkoinen pohjamaali paistaa läpi ensimmäisestä ohuestä maalikerroksesta. Ovi tulee lopulta samalla sinettivahan punaisella, millä ikkunan pokat ja karmien ulkopuolet on maalattu. Kahvaksi kunnostin vanhasta pääovesta otetun satavuotiaan messinkikahvan, mikä odottaa vielä putsausta pajan hyllyllä. Myös oven lasi puuttuu vielä.


  

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013


OLOHUONEEN SEINÄ

Mietimme pitkään, jätämmekö hirsiseiniä näkyviin ja jos jätämme, niin mihin huoneisiin. Lapuan talo oli alunperin tehty kaupunkitaloksi ja aikanaan asiaan kuului, että hirsiseinät peitettiin pinkopahveilla ja tapeteilla. Paljaita hirsiseiniä oli tuon ajan taloissa lähinnä maaseudulla. Seiniä ei alunperin ollut tehty kovin huolellisesti ja niissä oli käytetty monenmittaisia kierrätyshirren pätkiä. Jonkun seinän halusimme kuitenkin jättää näkyviin, pitää sitä nyt sen verran pröystäillä hirsitalolla. Lopulta päätimme alakerrassa jättää näkyviin olohuoneen ja eteisen välisen seinän molemmin puolin. Kyseinen seinä oli veistetty 1928 ja se oli tehty huolella korkeista hirsistä. Pintaa ei kuitenkaan ollut piiluttu ja näkyvissä oli vesisahan jäljiltä karhea hirsi, mitä oli oiottu krouvisti kirveellä sieltä täältä. Pinta ei ollut myöskään ajan patinoimaa, koska se ei ollut koskaan ollut paljaana.


Pinta kirveen jäljiltä..
.. ja siistittynä.





Piilusin seinän kirveellä maalulle, jotta siihen saataisiin kaunis pinta. Kirveellä veistämisen jälkeen siistin seinää vielä hiukan rälläkän ja lamellilaikan kanssa jotta näkyviin jäi tikuton ja siisti piilupinta. Piiluamisen jälkeen seinä oli vaaleaa mäntyä joka ei miellyttänyt meidän silmäämme. Seinän olisi voinut antaa patinoitua omia aikojaan. Saunassa teimme näin ja seinä alkaa näyttää mukavalta jo vuoden löylyttelyjen jälkeen. Olohuoneessa lämpötilan muutokset ja kiukaasta välillä tuprahteleva savu ei nopeuta patinoitumista. Hetken asiaa mietittyämme tulimme siihen tulokseen, että emme jaksa katsella kellastuvaa hirsiseinää pariakymmentävuotta ennen kuin se alkaa patinoitua luonnostaan. Koitin erilaisilla petseillä hakea sellaista sävyä, mikä olisi edes lähellä vanhaa hirttä. Koitin myös vahvalla mustalla kahvilla patinointia, kikkaa millä olen aikaisemmin vanhentanut puuta esim. leluja tehdessäni. Kaikki lopputulokset olivat enemmän tai vähemmän kamalan näköisiä ja näyttivät, no, uudelta hirreltä, mikä oli yritetty petsata vanha näköiseksi. Kahvilla pinta kyllä tummui, mutta kerrallaan niin vähän, että seinän olisi saanut vetää sillä kymmeniä kertoja ennen kuin muutos olisi silminnähtävä. Se mikä toimii hyvin keinuhevosella, ei näköjään ole kovin kätevää kun on kyseessä 15m2 kuoppaista hirsiseinää! Onneksi sain vinkin eräältä konsenvaattorilta liberonin goottipatinasta. Se oli tarkoitettu esimerkiksi vanhoihin huonekaluihin tehtyjen paikkapalojen tai  saneerauskohteissa uusittujenkattoparrujen patinoimiseen. Aine oli tarkoittu käytettäväksi raakana, mutta silloin tuloksena on melkein musta puu. Ihan hienon näköinen kyllä, mutta hiukan synkkä, jos kyseessä on koko olohuoneen seinä. Koitin laimentaa ainetta tärpätillä ja lopulta, kun olin sekoittanut yhteen 1/3 goottipatinaa ja 2/3 tärpättiä alkoi sävy olla oikea. Kaiken lisäksi litku oli ohennettuna aika riittoisaakin. Ostin suoraan kaksi litran purkkia ja ajattelin mielessäni hintaa kiroillen, että joudun hakemaan ainakin yhden pöntön lisää. Lopulta kuitenkin ensimmäinen purkki riitti koko seinään ja toinen jäi odottamaan eteisen puolen patinointia.


Seinän käsittelyn aloitin vetämällä ohuelti leveän sudin kanssa ainetta seinään. Heti tämän jälkeen hankasimme isäni kanssa ylimääräiset pois tärpättiin kastetulla rätillä. Alkuun seinä näytti aika hurjalta ja väri oli tumman ruskea. Seuraavaan päivään mennessä sävy oli kuitenkin muuttunut ja alkoi muistuttamaan koepaloissa näkemääni sävyä. Pari päivää myöhemmin työmaalla käsi isosetäni, joka oli aikanaan koulupoikana asunut talossa Lapualla. Tiesin päässeeni aika lähelle sitä mitä yritin, kun hän alkoi kehua seinää ja sanoi: "On kyllä hienoa kun jätätte vanhoja patinoituneita seiniä esille. Eihän tuollaista laineelle veistettyä tummunutta seinää saa enää nykyään millään, ei edes rahalla!".


Seinä patinoinnin jälkeen


torstai 11. heinäkuuta 2013

Alakerran lattiat


EDISTYMISTÄ TALOLLA

Viimeiset puoli vuotta on mennyt armottoman puurtamisen merkeissä. Pitkää päivää ilman suurempia lomia. Aika on ollut kortilla ja tännekin kirjoittelu on jäänyt vähiin. Minulla oli lomaa töistä keväällä pari kuukautta ja sen käytin raksalla. Myös Laura-Maria piti lomansa keväällä pois ja kulutti sen raksalla, lähinnä maalaushommissa. Suurin osa niistä hommista, mitkä oli varannut tälle kesälle alkaa olla ihan hyvällä mallilla tai ainakin saadaan tehtyä tänä kesänä. Märkätilat ja muu tekniikka ei ole aivan niin pitkällä, kuin olisin toivonut, mutta muuten näyttää ihan hyvältä. Hommia on osaltaan viivästyttänyt se, että Hannulla on ollut paljon muita kiireitä keväällä. Tekniikoiden tekeminen on minulle vieraampaa hommaa ja niissä Hannun osaaminen on ollut suuri apu.  No, onneksi meillä ei ole mitään pakottavia aikatauluja niskassa. Kunhan tulee joskus valmiiksi!

Tällä hetkellä tilanne on se, että alakerran lattiat ovat paikallaan. Keittiön lattia on täysin valmis, muissa huoneissa on vielä maalattavaa. Sisäkatot olohuonetta lukuunottamatta valmiit. Keittiö on hyvällä alulla. Märkätilojen lattiat valetaan piakkoin ja sitten pääsemme kunnolla niiden kimppuun. Ulkohommat alkavat olla pääosin valmiit, vielä puuttuu kolmen ikkunan asennus, pielilautojen askartelu niihin ja jotain pientä, esim portaiden kaiteet ym. Vuorilaudoitus on muuten valmis. Ulko-ovi on valmis ja paikallaan, tosin vaatii vielä pientä viilausta ja pari kolme maalikerrosta lisää. Ulkoportaat ovat melkein valmiit. Ulkomaalaukset on julkisivua ja yhtä päätykolmiota lukuunottamatta tehty. Sauna alkaa olla valmis, sieltä puuttuu enää listat pukuhuoneesta, maalit pukuhuoneen seinistä ja lopullisten sähkökalusteiden asennus. Puurtamista on onneksi helpottanut se, että viimeinkin tulee valmista.  On ollut hieno tunne, kun viimein näkee millaiselta moneen kertaan päässä mietityt ratkaisut näyttävät valmiina.
Panu


ALAKERRAN LATTIAT

Sain Lapualta talosta talteen vanhaa pontattua lattialautaa n. 180 m2.  Lankkuja oli myös montaa eri paksuutta ja leveyttä, eli jouduin miettimään mistä paksuudesta ja leveydestä saan mihinkin huoneeseen lattiat. Olen aika huoletta sotkenut keskenään eri leveyksiä samassa huoneessa. Aikaisemminkin lattioissa oli ollut sekaisin eri levyisiä lankkuja ja koska ne eivät olleet haitanneet silloin, eivät ne haittaa nytkään.

Purkuvaiheessa jouduin laittamaan polttopuuksi tulevan keittiön ja alakerran työhuoneen lattiat. Vanhat lankut olivat niin kuluneet, että niistä ei olisi millään järkevällä hommalla saanut enää tehtyä lattioita. Monessa kohdassa 32 mm paksusta lankusta oli kulunut 10-15 milliä pois. Pahimmat kulumat olivat pikkuhuoneessa, missä oli ilmeisesti joskus ollut papin virkahuone. Vuosien ajan sieltä oli haettu hiekkaiset pikkukengät jalassa virkatodistuksia ja naimalupia ja tuhansien jalkojen jäljet näykyivät lattiassa. Itse olen sitä mieltä, että vanha saa näyttää vanhalta ja en ole missään kohtaa yrittänyt tehdä vanhasta uuden näköistä. Jossain pisteessä tulee kuitenkin vastaa raja, jossa vanha on niin kulunutta ja epäkäytännöllistä, että siitä pitää luopua.

Toinen harmi oli vanhojen lankkujen pilaaminen 1960 luvulla tulevan suihkun ja kodinhoitohuoneen kohdalla.  Lapualla osaan talon lattioista oli jossain vaiheessa laitettu maalatut kovalevyt. Parissa huoneessa kovalevyjen alta löytyi ilmeisesti talon vanhan puolen alkuperäisiä, 1800-luvun alusta olevia lattialankkuja. Lankku oli n. 60 mm paksua, leveää lankkua, osa toiselta puolelta käsin veistettyä. 1960-luvun remontissa remonttimiehet olivat tehneet putkituksen pattereita varten sahaamalla urat suoraan lankkuihin ja samalla pilanneet vanhan lattian. Harmi varsinkin sen takia, että keskuslämmitystä ei tehty koskaan valmiiksi ja lankut pilattiin turhaan.Otin kyllä jäljelle jääneet lankun pätkät talteen, jos niistä vaikka tekisi jotain myöhemmin. Lattiaa niistä ei sen sijaan saanut, moottorisaha oli aikanaan tehnyt sen verran rujoa jälkeä.


Keittiön lattia

Keittiöön halusimme leveän lankkulattian ja koska meillä ei ollut vanhoja lankkuja tarpeeksi, niin ne piti tehdä itse. Sain sahuriltamme parikymmentä todella laaduksta kuusimetristä mäntylankkua. Lankkujen leveydet vaihtelivat 25 sentistä 35 senttiin.
Tämä puu ei ole mera ohjelman opeilla kasvanutta!
Sahuri kysyi lankut nähtyäni, kelpaavatko ne lattialankuiksi. Kun kehuin puuta hän nauroi ja kertoi, että "kyllä niitten pitäisi kohtuu hyviä olla. Minulta meni tapaninmyrskyssä nurin yli kaksisataa järeää kalliolla kasvanutta mäntytukkia ja niistä valikoin muutaman parhaan lattialankuiksi."








Koitin aluksi oikaista reunat ohjuria vasten käsirkkelillä. Ei tullut mitään. Homma oli hyvin hidasta ja vaikka laitoin linjarin kolmella vinkalla kiinni, niin se meinasi antaa hiukan periksi kun painoin käsisirkkeliä sitä vasten. Lisäksi ohjuri oli vaikea saada aivan suoraan kun sitä siirrettiin ja siirtokohtaan jäi helposti pieni mutka.












Lankkulattian teko ei ole välineurheilua. Näiden työkalujen
lisäksi tarvitaan vain yläjyrsin ja akkuporakone.
Lopulta otin käyttöön liitulangan ja ritsasin sen kanssa merkkiviivan lankun reunaan. Sitten sahasin käsivaralla sirkkelillä reunat suoriksi. Lopuksi oikaisin stanleyn nro 6 pitkällähöylällä reunat. Lopullinen istutus tehdään vasta lankkuja kun asennan lankkuja lattiaan.








Kun reunat oli oikaistu, niin kannoimme lankut sisälle kuivumaan. Sisälle tuotaessa lankkujen kosteus oli n. 24 prosenttia, eli niitä ei vielä kannattanut asentaa lattiaan. Lankut ovat niin leveitä, että noilla kosteuksilla lattiaa olisi joutunut kiristämään jo muutaman viikon jälkeen. Aluksi tiputin lämpöä kuivaushuoneessa hiukan, jossa lankut eivät kuivuisi liian nopeasti ja vetäisi kieroiksi. Reilun kuukauden kuivatuksen jälkeen lankkujen kosteus on asettunut kolmentoista prosentin tienoille ja tuntui, että se ei siitä enää laskisi. Muutama päivä ennen asennusta nostin työmaan lämmön kahteenkymmeneen aikaisemmasta n. neljästätoista ja sillä tavalla koitan saada kosteudet vielä hiukan alemmas.

Lankkujen asennus alkoi reunojen suoristamisella ja ponttiurien jyrsimisellä. Aluksi jyrsin lankkujen kylkiin yläjyrsimellä uran. Vierekkäisiin lankkuihin tuli siis ikään kuin kaksi naarasponttia vastakkain. Tähän uraan istutin kuuden millin vanerista ajetun soiron. Uran jyrsimisen jälkeen laitoin vierekkäin tulevat lankut vastakkain työpukkien päälle ja aloin käsihöylällä sovittaa lankkuja vastakkain. Höyläsin lankut hiukan viistoon alaspäin, niin että yläpinnat painuivat tiiviimmin toisiaan vasten. Tässä työssä osoittautui vanha Stanleyn pitkähöylä lyömättämäksi. Höylällä sai kuuden metrin lankun sovittamatta yleensä niin suoraksi, että rakoa ei jäänyt paria kolmea milliä enempää. Lopuksi sovitin vielä lankut vastakkain ja tarpeen mukaan höyläsin lisää. Tämän jälkeen käänsin lankut ympäri ja ajoin käsisirkkelillä piiloon jäävälle puolelle pitkittäin pari kolme n. 20 mm syvää uraa. Nämä helpottivat lankkujen asennusta ja vähensivä lankkujen taipumusta nousta kuprulle lattiassa.

Lattailankku valmiina lattiaan ruuvattavaksi




















Tilanpuutteen takia asensimme lankkuja lattiaan sitä mukaa, kun olin saanut ne sovitettua toisiinsa. Sovittaminen alkoi niin, että löin ylhäällä olevan lankun ponttiuraan vanerikaistaleen ja laitoin sen kiinni parilla kuumaliimatipalla, jotta se ei putoaisi urasta asennuksen aikana. Sitten nostimme lankun kahteen pekkaan lattialle jo kiinni olevan viereen ja aloitimme kärsivällisen ja välillä raivostuttavan hankalan pontteihin ujuttamisen. Pahin oli takana, kun vanerisuikale saatiin toisesta päästä kunnolla molempiin uriin. Tämän jälkeen kiiloilla kiristämällä ja kumivasaralla hakkaamalla vanerisuikale ujutettiin uraan koko matkalta. Viimeinen kiristys tehtiin kiilojen avulla, jotta lankut saatiin tiiviisti toisiaan vasten. Ruuvasi lattianiskoihin kiinni kapulan ja sitä vasten löin loivia kiiloja niihin paikkoihin, mihin jäi rakoja. Varsin nopeasti huomasin, että tallaisen lankkulattia tekeminen ei ole kiireisen miehen hommaa. Jos missään vaiheessa fuskasi hiukankin esitöiden ja varsinkin ponttiuran jyrsimisen kanssa, niin lattialla oli armoton tappelu edessä ennen kuin lankut istuivat paikalleen. Kun taas ura oli tarkasti jyrsitty ja sovitus tehty huolella, niin lankun sai välillä melkein heittämällä paikalleen.

Lopulta monen päivän ähkimisen jälkeen lankut olivat lattiassa. Tämän jälkeen hain konevuokraamosta lattiahiomakoneen ja aloin hioa lattiaa suoraksi. En ollut ennen käyttänyt moista härveliä ja melkoinen maailmanlopun kone tuntui olevan! Aluksi koneella tuntui olevan oma tahto ja se hyökkäili helposti minne tahtoi tai rouhaisi parin millin kolon lattiaan. Tunnin parin harjoittelun
jälkeen homma alkoi sujua hiukan paremmin. Harjoittelin lattian hiomista saunan pukuhuoneessa ja harjoitusten tuloksena oli tyyliin sopiva lattia, mikä näytti valmiiksi kuluneelta.. Keittiössä hiominen meni sitten jo paremmin ja ihan hyvä lattiasta tuli. Hiomisen jälkeen täytin lattiaan jääneet halkeamat ja oksankolot kaksikompponenttisella puukitillä ja hioin lattian vielä kevyesti pienemmällä nauhahiomakoneella. Tämän jälkeen lattiaan maalattiin vaaleanharmaalla betoluksilla, ensi ohennettulla maalilla, sitten raa´lla. Tarkoitus on antaa lattian olla näin pari kolme vuotta. Sen jälkeen otan vielä ruuvit irti, kiristän lattia ja vaihdan ruuvit mustiin takonauloihin.


Pohjamaali vedettiin ohennetulla maalilla
Toinen maalikerros kuivumassa



Vanhojen lankkujen asennus

Olin purkaessa numeroinut lattialankut jotta saisin kasattaessa ne samaan järjestykseen. Huonoksi onneksi talon huonejärjestys muuttui sen verran, että lopulta vain olohuoneen lankut saa laitettua täsmälleen samassa järjestyksessä takaisin. Tämä teettää lisätöitä, koska vanhat lankut olivat sadan- kahdensadan vuoden aikana kuluneet ja oksakohdat ovat nousseet esille. En aio hio vanhoja lattioita suoriksi, mikäli ei ole pakko. Lankut ovat vanhoja ja ne saavat myös näyttää siltä. Tällä hetkellä ongelmana on se, että lattiassa on vierekkäin hiukan eri tavalla kuluneita lankkuja. Jos toisen lankun reuna on toista ylempänä, voi reunasta irrota tikkuja ja lisäksi esim. tuolinjalat tökkäävät pykäliin. Hiukan lattiaa on siis pakko tasoittaa. Ajattelin ensin poistaa lattiasta vanhat maalit ja sitten yrittää nauhahiomakoneella hioa pahimpia pykäliä pois. Jos näyttää siltä, että homma ei onnistu tai menee liian työlääksi, niin sitten ei auta muu, kuin hakea vuokraamosta järeämpi masiina ja hioa lattia suoraksi.


Työhuoneen lattia aluillaan
Kiinnitin pontatut lattialaudat urospontin tyvestä vinoon ruuvatulla ruuvilla. Laitoin ruuvit naulojen sijaan, koska näin lattia on helppo purkaa jos sellainen tulee joskus tarpeelliseksi. Oma kikkailunsa oli myös lankkujen paikalleen saamisessa. Tiesin jo purkuvaiheessa, että tällaisissa lattialankut voivat vetää helposti kieroon, varsinkin kun niitä on jouduttu säilyttämään kosteissa ja viileissä tiloissa. Purkuvaiheessa vedin lankut pakkauskelmulla kolmen laudan nippuihin. Niput pinottiin huolella välipuiden kanssa ja lopulta kiristettiin isommiksi nipuiksi halvoilla pikkuliinoilla. Tästä huolimatta oli osa laudoista vetänyt kieroiksi. Kiilaamalla ja liinalla vetämällä sain kuitenkin raot siedettävälle mallille. Toisaalta pienet raot myös kuuluvat tällaiseen lattiaan.






















tiistai 12. maaliskuuta 2013

pönttöuunin muuraus


Ihan alkuun varoituksen sana. Minä en ole ammattimuurari ja kirjoitan tässä siitä, miten tein oman pönttöuunini. Ennen uunin muurausta luin paljon niiden rakenteesta ja muurauksesta ja lisäksi kyselin neuvoja ammattimiehiltä. Jos joku muukin innostuu muuraamaan uunia itse, niin suosittelen huolellista pohjatyötä ja vierailua kirjastoon, mistä löytyy ohjeita pönttöuunin tekemiseen.

Aikaa minulta meni yhteensä n. viisi täyttä työpäivää muuraamiseen ja yksi vajaa päivä maalin poistamiseen ja uunin pohjamaalaamiseen. Rahaa materiaaleihin meni 300 - 400 euroa.

Lapualla talossa oli ollut viisi pönttööuunia jotka purettiin varovasti ja pellit ja luukut laitettiin talteen. Näistä valitsin alakertaan hyväkuntoiset pellit. Luukuiksi kunnostin yhden vanhemmista, 1920-luvulla alunperin muuratusta pönttöuunista otetun luukun. Luukku oli maalattu hopeanvärisellä horna alumiinimaalilla mikä ei oikein miellyttänyt minun ja Laura-Marian silmää. Vanha maali istui luukussa todella tiukassa ja sen poistaminen ei ollut ihan pieni homma. Horna kestää lämpöä niin paljon, että luukun kuumentamisesta ei olisi ollut mitään hyötyä. Minulla on pieni hiekkapuhallin, mutta sen teho ei oikein riittänyt sitkeän, paksun maalikerroksen poistamiseen. Lopulta otin käyttöön rälläkän ja teräskuppiharja ja sillä sain maalit irti luukusta. Pienimmät kolot ja muut yksityiskohdat viimeistelin hiekkapuhaltamalla. Lopuksi luukku käsiteltiin liesimustalla. Pellit muurasin paikalleen vanhoine maaleineen ja poistin maalit vasta valmiista uunista.



Aluksi tein hormiin sopivan reiän läpivientiä varten. Alakerran pönttöuuni oli pakko liittää vasemman puoleiseen hormiin ja siksi reiästä oli pakko tehdä melko suuri. Reikä syntyi kaivamalla laastit metallipiikillä pois pystysaumasta ja sitten varovasti iskuporakoneella, puukkosahalla ja muurarinvasaralla tiilet katkomalla ja nitkuttamalla ne pois.









Tämän jälkeen laitoin alimman renkaan paikalleen ja nostin sen rimanpätkien avulla sopivaan korkeuteen niin, että pellin reuna jäi tulevan lattialaudan alareunan alapuolelle. Sitten mallasin tuliputken paikalleen ja piirsin siihen katkaisupaikan.
Sitten muurasin huolellisesti sopivan mittaiseksi katkaistun tuliputken paikalleen ja lopuksi rappasin uunin taakse jäävän muurin valkoisella antiikkilaastilla. Ensimmäinen päivä alkoi olla pulkassa.



















Varsinainen uunin muuraus alkoi pohjan muurauksella. Sen päälle muurattiin peti, jonka päälle tulisi tuhkatila. Peltiä vasten muurasin pystyyn ensimmäisen kuoritiilivarvin. Molemmille sivuille tuli nuohousluukut. Lopuksi muotoilin tiilenkappaleista ja laastista luiskan, joka jatkossa nostaisi palokaasut jouhevasti hormiin. Yksi ammattimuurarilta saamistani neuvoista oli, että pitää välttää kaikkia suoria pintoja tai teräviä kulmia, koska ne kaikki huonontavat uunin vetoa myöhemmin.





















 Seuraavaksi laitoin paikalleen toisen pellin. Vatupassin kanssa mallasin pellin niin, että tuhkaluukku ja uunin luukku tulivat linjaan keskenään. Muurasin sivuille pystytiilet ja tuhkaluukun reunat.






Tämän jälkeen laitoin uunin luukun paikalleen ja kiristin sen teipin avulla tiiviisti peltiä vasten. Varmuuden vuoksi liimasi luukun vielä kiinni peltiin tulimassalla.








Uunin sisälle muurasin tulipesän pohjan tulitiilistä. Käytin ammattimiehen neuvojen mukaan venäläisiä tulitiiliä, joiden pitäisi kestää käyttöä pitkään. Tulitiilien kanssa ongelmaksi tuli niiden katkaisu. Timanttilaikka ei pure tulitiileen kuin pienen hetken ja sen jälkeen laikka menee tukkoon. Onneksi netin syövereistä löytyi vinkki jonka mukaan tavallinen halpa kivilaikka puree tulitiileen. Laikkoja kyllä kului melkoinen määrä, tätä uunia varten jouduin ostamaan varmaan pari kymmentä
laikkaa.
















Tulitiilistä muuratun tulipesän pohjan päälle muurattiin tulipesän seinät. Tässä kohtaa olisi kuulemma ollut parempi, jos tiilet olisi saanut muurattua lappeelleen ja tulipesän seinämille
olisi tullut enemmän paksuutta. Tässä uunissa niin ei voinut tehdä koska uunin halkaisija oli niin pieni. Poskikanaville ei olisi jäänyt tilaa jos tiilet olisi muurattu lappeelleen.

Eteen, uuninluukun ympärille laitoin kymmenen millin tulenkestävän palovillalevyn. Samanlainen villalevy tuli myös tulipesän taakse kuoritiiliä vasten siinä vaiheessa, kun täytin takana olevan tyhjä tilan. Palovillan tehtävä on uunin luukun ympärillä estää peltiä kuumenemasta liikaa, jotta maali ei tummuisi lukun ympäriltä. Villa myös estää tulipesää halkeamasta, kun uunia lämmitetään. Tulipesä laajenee lämmitettäessä ja siksi sitä ei saa muurata kiinni kuoritiiliin. 

Tulipesän etuosaa olisi ollut vaikea muotoilla tiilestä. Itse tein nopean valumuotin vanerin kappaleesta, jonka tuin paikalleen tulipesään asetettuilla tiilillä. Tämän jälkeen valoin tulimassasta sopivan kappaleen.


Tulipesän yläosan muotoilin tulitiilistä rälläkän avulla. Sitten muurasin sen paikalleen.
















Tämän jälkeen pääsin muuraamaan paikalleen ensimmäisen ehjän kuoritiilivarvin. Kuoritiilen ja tulipesän etuosan tulimassavalun väliin tuli myös kymmenen millin palovilla elämisvaraksi. Lopuksi tein tiilenkappaleista ja laastista harjan tulipesän eteen ja taakse ohjaamaan palokaasut poskikanaviin. Tästä eteenpäin uunin muuraaminen helpottui ja nopeutui selvästi. Aluksi muurasin tulipesän päälle tulevan jälkipalotilan lappeelleen asetetuilla tiilillä. Nostin uunia muuraamalla ensin paikalleen kuoritiilivarvin, sitten tulitiiliä pari kolme varvia, sitten taas kuoritiilivarvin.



Ohjeiden mukaan käänsin kuoritiilet uunin säteen suuntaan viimeisen ehjän pellin alareunan kohdalla. Samassa kohtaa aloin muuraamaan keskustan tulitiilet pystyyn, jotta kuoritiilien ja keskiosan väliin jäisi koko ajan n.50 mm rako. Yllättäen tämän kuoritiilivarvin paikalleen saaminen osoittautui melkoisen hankalaksi projektiksi. Vaikka miten koitin tukea tiiliä paikalleen irtotiilillä, niin ne repsahtivat jostain kohtaa irti. Vasta, kun tajusin pitää tiiltä kädellä paikallaan ja muurata sen päälle parin sentin vahvuisen savilaastikerroksen kuivumisen ajaksi, sain tiilet pysymään paikallaan. Myöhemmin päälle tulevan seuraavan tiilivarvin paino kyllä lukitsee ne niin, että eivät pääse putoamaan. Tämän tiilivarvin päälle ei mahtunut enää kuin yksi kuoritiilivarvi.




Viimeisen kuoritiilivarvin päälle muurasin lappeelleen tiilikierroksen joka alkoi sulkea uunia. Reiän peitoksi nostin palomassasta valetun pyöreän kiekon.





 Lopuksi leikkasin päälle palovillalevyn. Tähän päälle tuli enää betonivalu.


Uunin luukku liesimustalla käsittelyn jälkeen


Loppuun vielä kuva pohjamaalatusta uunista. Pintamaalin ajattelin maalata vasta kun muut hommat on tehty uunin ympäriltä, jotta maali ei heti kolhiinnu.  Muurauksen jälkeen uuni sai rauhassa kuivua pari kuukautta. Ensimmäisen kuukauden annoin sen olla kylmillään ja pelti hiukan raollaan. Toiseksi kuukaudeksi laitoin pienen puhaltimen uunin sisälle, jotta se kuivuisi talviviileässä talossa. Tämän jälkeen olen varovaiselle tikkutulella kuivaillut uunia ja tätä kirjoittessa sillä on jo lämmitetty taloa pari viikkoa. Hyvin vetää ja tuntuu lämpiävän tasaisesti./PANU



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Tontin tasaus


Tonttimme on tähän mennessä muistuttanut lähinnä perunamaata. Kesällä koko tontti kasvoi pitkää heinää ja koko komeuden keskellä kökötti valtava multakasa. Ison kasan päällä kasvoi heinien joukossa niittykukkasia. Naapurin rouva tuli eräänä päivänä kertomaan minulle, miten heidän lapsensa oli päivitellyt miten meillä on niiiin  ihana kukkaniitty pihalla! Että miksei heillä..

Olen vähän laiskanlaisesti siivoillut tonttia. Aina silloin tällöin vien kerralla ison kasan täysiä jätesäkkejä kaatopaikalle.
Olen keräillyt tontilla lojuneita laudanpätkiä yhteen kasaan. On se uskomatonta miten paljon niitäkin on kertynyt. Moottorisahalla olisi taas töitä.. Meillä onkin koko projektin ajalta valtava määrä polttopuuta tyylikkäissä kasoissa pihalla, vaikka paljon  on myös lahjoitettu pois. Näille kasoille täytyisi tehdä jonkunlainen katos, jotta puut pääsisivät kuivumaan. On suorastaan absurdia kun saunaa lämmitäessä jälleen kerran tajuaa, että piha on täynnä polttopuuta, mutta kaikki märkiä.. Ei olisi myöskään pahitteeksi, että katos peittäisi nuo rytöläjät näkymästä muualle ympäristöön, puuvajaa/autotallia kun saa vielä odotella pitkän tovin.

Mutta nyt tosiaan on tullut uutta puhtia siivoukseenkin, kun piha on tasattu järkevän näköiseksi. Maataso Oy:n ripeä ja ammattitaitoinen kuski möyri koneellaan tontilla pari päivää. Katselin saunapolkumme muotoutumista onnesta soikeana.


 




Panu aloitti pari päivää sitten muuraaman pönttöuuneistamme ensimmäistä.
Ihan ensimmäistä siis myös hänelle. Perehdyttyään asiaan, Panu tuumasi, että saattaisi itsekin suoriutua muurausurakasta. Pönttärin muuraus vaikutti, jos ei nyt aivan simppeliltä, niin kuitenkin aivan mahdolliselta toteuttaa itsekin. Kaakeliuunin jätämme suosiolla ammattilaisen muurattavaksi.

Valokuvasimme aikoinaan uunin purkamisen vaiheet tarkkaan, jotta kuvista voi myöhemmin katsoa miten uuni on aikoinaan muurattu. Myös muualta on tietoa haalittu. Katsotaan miten käy.  Meille tulee yhteensä kolme pönttäriä taloon, joten on aikamoista rahansäästöä muurata ne itse. Kuoret ovat samoja, talossa olleiden pönttäreiden kuoria. Tiilet ostimme sittenkin uusina, mahdollisimman pitkää käyttöikää ajatellen (edelliset kun jo yli 80-vuotiaita).


.

Minä olen rapsutellut ikkunoita. Onneksi on konstit jos ja kun maalisuti hieman lipsuu ja ikkunaruutuun tulee ikävän näköisiä maalirantuja. Tosin skrabakin voi lipsua ja mukana lähteä vähän ylimääräistä...Kuten kittiä... Yhdessä ikkunoistamme oli kittisaumassa kauhea kolo. Kun katsoi tarkemmin, huomasi että siinä oli selvät hampaan jäljet. Rotta p...le oli tainnut käydä haukkaamassa palasen! Myös linnut tykkäävät nokkia kittiä. Onneksi ei ole niitä vielä sisällä lennellyt.





Alla olevista parista kuvasta huomaa, miten talossa on ollut joskus tulipalo. Hirsikehikkoa purkaessa löytyi pari muutakin kohtaa, joissa oli joskus palanut. Alakerran eteisessä oli sisällä ollut tulipalo joka oli jo noussut ikkunasta ulos ja polttanut hirsiä ikkunan päältä. Tässä kohtaa Panu joutui korvaamaan muutaman pahiten hiiltyneen hirren. Myös toisessa päädyssä olleessa komerossa oli joskus palanut koska seinä oli tummunut komeron sisältä. Myös kattoa purkaessa löytyi bitumihuovan alta teksti, jonka mukaan katto oli palanut 1932 ja rakennettu uudestaan. (Oli kuulemma ollut h..tin kuuma kesä).  

Panun isoisä on myös kertonut uhkaavasta tulipalosta, joka oli ollut talon pihapiirissä joskus 30-luvulla. Veikko kävi silloin koulua tien toisella puolella olleessa oppikoulussa. Talon pihalla oli aikanaan ollut pitkänmallinen liiteri/ulkorakennus ja naapurilla oli rajan toisella puolella ollut samanlainen niin, että rakennusten väliin jäi vain metrin levyinen rako. Kesken oppitunnin opettaja oli sanonut, että "Veikko voi lähteä kotiin, teidän talonne palaa". Ikkunasta olikin näkynyt ilmiliekeissä oleva vaja ja oli näyttänyt siltä, että kohta talokin on entinen. Palokunta oli onneksi ehtinyt paikalle ajoissa ja olivat saaneet senaikaisilla vehkeillä kasteltua taloa niin paljon, että se ei ollut syttynyt, vaikka seinälaudat olivat kuulemma jo savunneet. Liiterin palettua loppuun oli tilanne lauennut. Liiteri oli syttynyt, kun talon piika oli heittänyt tuhkia liitereiden välissä olevaan kuruun ja joukossa oli ollut vielä kyteviä hiiliä.  

 Onneksi meidän tuleva kotimme ei kuitenkaan ole palanut pahemmin, vain hirret ovat mustuneet. Usein törmää väitteisiin hiristalojen paloriskistä. Ongelma on kyllä todellinen vanhoissa taloissa, missä on eristeenä yläpohjassa kutterinlastua tai turvetta, mikä palaa helposti. Tähän kun yhdistää vanhat, maadoittamattomat sähköt ja vanhat, usein huonokuntoiset hormit niin paloturvallisuus ei ole paras mahdollinen. Selluvillaa käyttäessä taas eristeet eivät pala helpolla. Panu koitti joskus mielenkiinnosta polttaa selluvillapurua kamiinassa palavien puiden päällä. Puru hiiltyi pikkuhiljaa kovassa lämmössä, mutta ei alkanut missään vaiheessa itse palaa. Hän myös laittoi joskus pihalla muutaman sytytyspalan palamaan selluvillalevyn päälle. Kymmennen minuutin päästä palojen alle oli hiiltynyt sentin parin kolo, mutta tuli ei levinnyt mihinkään. Massiivinen hirsiseinä taas ei syty kovin helpolla. Näistäkin kuvista näkyy, että vaikka talossa on ollut jo ihan kunnon palo, niin seinähirsistä on hiiltynyt vain n. 5mm pintaa.

 Strömsössä tehtiin joskus testi, jossa selviteltiin eri materiaalien paloturvallisuutta kovassa lämmössä.  Ensimmäisenä hävisi lasivilla ja aika pian sen jälkeen kivivilla. Molemmat sulivat kokonaan pois kovassa lämmössä. Palovilla kesti tietenkin parhaiten, mutta hirsi hävisi yllättävän vähän. Pinta kyllä hiiltyi, mutta hirsi ei lähtenyt testissä kunnolla palamaan ja se myös puskuroi lämpöä hyvin, eli lämmöt eivät nousseet hirsiseinän takana.














Ja tähän loppuun vielä kuva taannoin sataneesta ensilumesta..Kontrasti lumen ja puiden vehreyden välillä oli  kiehtova näky..