OLOHUONEEN SEINÄ

Mietimme pitkään, jätämmekö hirsiseiniä näkyviin ja jos jätämme, niin mihin huoneisiin. Lapuan talo oli alunperin tehty kaupunkitaloksi ja aikanaan asiaan kuului, että hirsiseinät peitettiin pinkopahveilla ja tapeteilla. Paljaita hirsiseiniä oli tuon ajan taloissa lähinnä maaseudulla. Seiniä ei alunperin ollut tehty kovin huolellisesti ja niissä oli käytetty monenmittaisia kierrätyshirren pätkiä. Jonkun seinän halusimme kuitenkin jättää näkyviin, pitää sitä nyt sen verran pröystäillä hirsitalolla. Lopulta päätimme alakerrassa jättää näkyviin olohuoneen ja eteisen välisen seinän molemmin puolin. Kyseinen seinä oli veistetty 1928 ja se oli tehty huolella korkeista hirsistä. Pintaa ei kuitenkaan ollut piiluttu ja näkyvissä oli vesisahan jäljiltä karhea hirsi, mitä oli oiottu krouvisti kirveellä sieltä täältä. Pinta ei ollut myöskään ajan patinoimaa, koska se ei ollut koskaan ollut paljaana.

Pinta kirveen jäljiltä..

.. ja siistittynä.

Piilusin seinän kirveellä maalulle, jotta siihen saataisiin kaunis pinta. Kirveellä veistämisen jälkeen siistin seinää vielä hiukan rälläkän ja lamellilaikan kanssa jotta näkyviin jäi tikuton ja siisti piilupinta. Piiluamisen jälkeen seinä oli vaaleaa mäntyä joka ei miellyttänyt meidän silmäämme. Seinän olisi voinut antaa patinoitua omia aikojaan. Saunassa teimme näin ja seinä alkaa näyttää mukavalta jo vuoden löylyttelyjen jälkeen. Olohuoneessa lämpötilan muutokset ja kiukaasta välillä tuprahteleva savu ei nopeuta patinoitumista. Hetken asiaa mietittyämme tulimme siihen tulokseen, että emme jaksa katsella kellastuvaa hirsiseinää pariakymmentävuotta ennen kuin se alkaa patinoitua luonnostaan. Koitin erilaisilla petseillä hakea sellaista sävyä, mikä olisi edes lähellä vanhaa hirttä. Koitin myös vahvalla mustalla kahvilla patinointia, kikkaa millä olen aikaisemmin vanhentanut puuta esim. leluja tehdessäni. Kaikki lopputulokset olivat enemmän tai vähemmän kamalan näköisiä ja näyttivät, no, uudelta hirreltä, mikä oli yritetty petsata vanha näköiseksi. Kahvilla pinta kyllä tummui, mutta kerrallaan niin vähän, että seinän olisi saanut vetää sillä kymmeniä kertoja ennen kuin muutos olisi silminnähtävä. Se mikä toimii hyvin keinuhevosella, ei näköjään ole kovin kätevää kun on kyseessä 15m2 kuoppaista hirsiseinää! Onneksi sain vinkin eräältä konsenvaattorilta liberonin goottipatinasta. Se oli tarkoitettu esimerkiksi vanhoihin huonekaluihin tehtyjen paikkapalojen tai  saneerauskohteissa uusittujenkattoparrujen patinoimiseen. Aine oli tarkoittu käytettäväksi raakana, mutta silloin tuloksena on melkein musta puu. Ihan hienon näköinen kyllä, mutta hiukan synkkä, jos kyseessä on koko olohuoneen seinä. Koitin laimentaa ainetta tärpätillä ja lopulta, kun olin sekoittanut yhteen 1/3 goottipatinaa ja 2/3 tärpättiä alkoi sävy olla oikea. Kaiken lisäksi litku oli ohennettuna aika riittoisaakin. Ostin suoraan kaksi litran purkkia ja ajattelin mielessäni hintaa kiroillen, että joudun hakemaan ainakin yhden pöntön lisää. Lopulta kuitenkin ensimmäinen purkki riitti koko seinään ja toinen jäi odottamaan eteisen puolen patinointia.


Seinän käsittelyn aloitin vetämällä ohuelti leveän sudin kanssa ainetta seinään. Heti tämän jälkeen hankasimme isäni kanssa ylimääräiset pois tärpättiin kastetulla rätillä. Alkuun seinä näytti aika hurjalta ja väri oli tumman ruskea. Seuraavaan päivään mennessä sävy oli kuitenkin muuttunut ja alkoi muistuttamaan koepaloissa näkemääni sävyä. Pari päivää myöhemmin työmaalla käsi isosetäni, joka oli aikanaan koulupoikana asunut talossa Lapualla. Tiesin päässeeni aika lähelle sitä mitä yritin, kun hän alkoi kehua seinää ja sanoi: "On kyllä hienoa kun jätätte vanhoja patinoituneita seiniä esille. Eihän tuollaista laineelle veistettyä tummunutta seinää saa enää nykyään millään, ei edes rahalla!".

Seinä patinoinnin jälkeen