torstai 25. heinäkuuta 2013



ULKO-OVI


Talossa oli aikaisemmin ollut kaksi erillistä ovea vierekkäin. Vanhat ovet olivat melko huonossa kunnossa ja niihin olisi pitänyt tehdä uusiksi alapuut ja karmien alareunat. Lisäksi pystypuiden alaosat olisi joutunut uusimaan. Kaksi erillistä ovea olisi tuonut myös ongelmia sisäportaiden kanssa. Halusimme oven keskelle seinää jotta lopputulos olisi symmetrinen. Jos keskelle seinää olisi laitettu tuplaovi, niin sisäportaille ei olisi jäänyt tilaa, vaan portaista olisi joutuntu tekemään hyvin jyrkät. Pienen miettimisen jälkeen päätin tehdä kokonaan uuden oven. Halusimme pääovesta niin suuren, että saisimme tarvittaessa isommatkin huonekalut kannettua sisälle ilman ongelmia. Tein taloon siis kaksiosaisen oven niin, oikealle puolelle tuli varsinainen ovi ja sen viereen kapea vasikka. Avattuna oviaukko on n. 110 senttiä leveä, joten saamme sisälle isommankin sohvan.

Aluksi tein oven karmin 3x6 tuuman puusepänlaadun männystä. Oven päälle tuli ristikkoikkuna joka myötäili vanhan oven päällä olleen ikkunan tyyliä. Koska oven karmien mitat muuttuivat, niin jouduin tekemään myös ikkunan uusiksi. Ulkopuolelle tuleva ikkuna tehtiin tarkasti vanhojen ikkunoiden mallin mukaan, vanhoilla laseilla ja pellavaöljykitillä kittattuna. Lopputuloksena oli ikkuna, jota oli mahdoton erottaa talon alkuperäisistä.

Oven päälle tuli ristikkoikkuna vanhan mallin mukaan



Varsinaisen oven tekemisen aloitin tekemällä isomman oven kehikon. Vanhastaan ovi oli umpipuuta ja eteinen oli ollut viileää tilaa. Nyt eteisessä oli tarkoitus pitää ainakin peruslämpöä ja halusin oven lämpöä eristäväksi. Lopulta päädyin tekemään oven samalla tavalla, kuin esim. sydänpuu tekee maankuulut ovensa. Oveen tulee siis tuplapeilit ja niiden väliin Spu-levy lisäeristeeksi.

Oven kehikkoa varten valikoin mahdollisimman suorasyistä tuppeensahattua 3 tuuman lankkua. Siitä sahattiin ja höylättiin rungoksi 100x80 mm palkkia.

Oven rungon liitoksen tekoa
Rungon toinen sivu valmistuu







Aluksi tein poraamalla ja talttaamalla sivupuihin kolot vaakapuita varten. Sitten höyläsin runkoon urat peilejä varten. Vaakapuiden päihin tein sirkkelillä sahaamalla ja taltoilla pystypuiden koloihin sopivat tapit. Nämä tapit halkaisin ohuella listasahalla kahdesta kohtaa. Tarkoitus oli varmistaa liitosten tiukkuus lyömällä näihin uriin ohuet kiilat sen jälkeen, kun oven runko on kasattu. 

Oveen tuli siis tuplapeilit joiden väliin laitoin 30 mm spu-levyn lämpöeristeeksi. Kuvassa näkyy peilejä varten höylätyt urat sungon sisällä.








Ovien peilit tein lähes oksattomasta seitsämän vuotta taapelissa kuivuneesta männystä. Ulkopuolen peilille tuli paksuutta 28 ja sisäpuolen peilille 22 milliä. Väliin jäi tila 30 millin Spu-levylle.

Peilejä varten sahasin aluksi 100mm leveitä lautoja. Tämän jälkeen ajoin laudat kutterilla oikean paksuisiksi ja oikaisin niiden reunat. Näin sain 22 millisiä lautoja ulkopeilejä varten ja 18 millisiä sisäpeileihin. Näistä laudoista puristin liimapuulevyjä levypuristimessa. Liimana käytin kosteuden kestävää kiillon puuliimaa.

Peilien liimaus
Liimauksen jälkeen peilit saivat asettua pari viikkoa




Peilin viisteet hahmoteltuna
Levyjen kuivuttua leikkasin niistä sopivan kokoisia. Piirsin levyyn peilin profiilin. Aluksi höylärin reunoihin pontit oven runkoon istuttamista varten. Sitten työstin levyn karkeasti oikeaan muotoon sähkökutterilla. Lopuksi käsihöylillä viimeistelin peilit.













Työnsin peilit rungon uriin sitä mukaa kun sain ne tehtyä. Näin peilit pysyivät suorina. Muutenkin kasasin oven rungon aina, kun jätin sen seisomaan pitemmäksi aikaa. Näin koitin vähentää riskiä, että joku oven osa vetäisi kieroksi kuivuessaan ja ovea ei saisi kasattua.

Kun ulkopuolen peilit olivat valmiina niin...





...käänsin oven ympäri. Tämän jälkeen leikkasin 30mm Spu-levystä kappaleet rungon sisälle. Sitten tein peilit sisäpuolelle ja yksi kerrallaan työnsin ne paikalleen. Tähän saakka kaikki näytti ihan hyvältä.








Lopuksi yhdessä isäni kanssa sovitimme toisen päätykappaleen paikalleen. Tämä  oli muuten oven kasaamisen hankalin osuus. Oven peilit olivat hiukan kieroja ja niiden saaminen rungon uriin vaati hiukan kikkailua. Myös liimaamisen kanssa sai olla tarkkana. Tarkoitus oli, että rungon kappaleet liimataan toisiinsa, mutta peilejä ei liimata kiinni runkoon. Tämän takia liimaa piti levittää tarkasti ja sopiva määrä. Saumasta piti saada vahva ja liimaa riittävästä, mutta toisaalta liima ei saanut tursuilla väärään paikkaan.

Kun ovi oli kasattu valmiiksi, niin sovitin siihen vielä Abloyn lukkorunkon, murtoraudat ja murtotapit selkäpuolelle.

Pääoven viereen tein kapean vasikan samalla tekniikalla, kuin varsinaisen oven. Myös vasikan sisälle tuli spu-levy eristeeksi.



Saranat 35 senttiä leveän lattialankun pätkän päällä





Pääoven saranoihin liittyy aivan erityinen tarina ja siksi haluan kirjoittaa niistä oman kappaleen. Isoisoisäni lähti nuorena miehenä amerikkaan ja elätti siellä itsensä rakennuspuuseppänä. Eläkepäiviksi hän palasi Suomeen säästöjensä kanssa tarkoituksenaan rakentaa tänne talo. Talonrakennusta varten hän oli Suomeen lähtiessään hankkinut itselleen työkalut, esimerkiksi höyläsarjat, sahat jne. Hän oli myös ostanut jostain, ilmeisesti palaneesta talosta irrotetut suuret messinkisaranat. Hänen tarkoituksenaan oli laittaa saranat sitten oman talonsa ulko-oveen. Talo jäi kuitenkin rakentamatta ja hän kuoli aikanaan. Isäni sai perintönä isoukkini työkalut ja niiden mukana vanhat saranat. Tämän jälkeen saranat jäivät vuosikymmeniksi komeron perälle.  Minulle saranat päätyivät joulupaketissa ensimmäisenä jouluna tämän projektin aloittamisen jälkeen. Nyt nämä reilusti toista kiloa kappale painavat vanhat saranat on sitten putsattu noesta ja vuosikymmenien liasta ja ne on laitettua uuden talomme ulko-oveen.



Nyt ovi alkoi olla maalausta ja paikalleen asennusta vaille valmis. Kuvassa ovi on paikallaan ja Laura on maalannut ensimmäisen öljymaalikerroksen. Väri on vielä aika kaukana lopullisesta koska valkoinen pohjamaali paistaa läpi ensimmäisestä ohuestä maalikerroksesta. Ovi tulee lopulta samalla sinettivahan punaisella, millä ikkunan pokat ja karmien ulkopuolet on maalattu. Kahvaksi kunnostin vanhasta pääovesta otetun satavuotiaan messinkikahvan, mikä odottaa vielä putsausta pajan hyllyllä. Myös oven lasi puuttuu vielä.


  

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013


OLOHUONEEN SEINÄ

Mietimme pitkään, jätämmekö hirsiseiniä näkyviin ja jos jätämme, niin mihin huoneisiin. Lapuan talo oli alunperin tehty kaupunkitaloksi ja aikanaan asiaan kuului, että hirsiseinät peitettiin pinkopahveilla ja tapeteilla. Paljaita hirsiseiniä oli tuon ajan taloissa lähinnä maaseudulla. Seiniä ei alunperin ollut tehty kovin huolellisesti ja niissä oli käytetty monenmittaisia kierrätyshirren pätkiä. Jonkun seinän halusimme kuitenkin jättää näkyviin, pitää sitä nyt sen verran pröystäillä hirsitalolla. Lopulta päätimme alakerrassa jättää näkyviin olohuoneen ja eteisen välisen seinän molemmin puolin. Kyseinen seinä oli veistetty 1928 ja se oli tehty huolella korkeista hirsistä. Pintaa ei kuitenkaan ollut piiluttu ja näkyvissä oli vesisahan jäljiltä karhea hirsi, mitä oli oiottu krouvisti kirveellä sieltä täältä. Pinta ei ollut myöskään ajan patinoimaa, koska se ei ollut koskaan ollut paljaana.


Pinta kirveen jäljiltä..
.. ja siistittynä.





Piilusin seinän kirveellä maalulle, jotta siihen saataisiin kaunis pinta. Kirveellä veistämisen jälkeen siistin seinää vielä hiukan rälläkän ja lamellilaikan kanssa jotta näkyviin jäi tikuton ja siisti piilupinta. Piiluamisen jälkeen seinä oli vaaleaa mäntyä joka ei miellyttänyt meidän silmäämme. Seinän olisi voinut antaa patinoitua omia aikojaan. Saunassa teimme näin ja seinä alkaa näyttää mukavalta jo vuoden löylyttelyjen jälkeen. Olohuoneessa lämpötilan muutokset ja kiukaasta välillä tuprahteleva savu ei nopeuta patinoitumista. Hetken asiaa mietittyämme tulimme siihen tulokseen, että emme jaksa katsella kellastuvaa hirsiseinää pariakymmentävuotta ennen kuin se alkaa patinoitua luonnostaan. Koitin erilaisilla petseillä hakea sellaista sävyä, mikä olisi edes lähellä vanhaa hirttä. Koitin myös vahvalla mustalla kahvilla patinointia, kikkaa millä olen aikaisemmin vanhentanut puuta esim. leluja tehdessäni. Kaikki lopputulokset olivat enemmän tai vähemmän kamalan näköisiä ja näyttivät, no, uudelta hirreltä, mikä oli yritetty petsata vanha näköiseksi. Kahvilla pinta kyllä tummui, mutta kerrallaan niin vähän, että seinän olisi saanut vetää sillä kymmeniä kertoja ennen kuin muutos olisi silminnähtävä. Se mikä toimii hyvin keinuhevosella, ei näköjään ole kovin kätevää kun on kyseessä 15m2 kuoppaista hirsiseinää! Onneksi sain vinkin eräältä konsenvaattorilta liberonin goottipatinasta. Se oli tarkoitettu esimerkiksi vanhoihin huonekaluihin tehtyjen paikkapalojen tai  saneerauskohteissa uusittujenkattoparrujen patinoimiseen. Aine oli tarkoittu käytettäväksi raakana, mutta silloin tuloksena on melkein musta puu. Ihan hienon näköinen kyllä, mutta hiukan synkkä, jos kyseessä on koko olohuoneen seinä. Koitin laimentaa ainetta tärpätillä ja lopulta, kun olin sekoittanut yhteen 1/3 goottipatinaa ja 2/3 tärpättiä alkoi sävy olla oikea. Kaiken lisäksi litku oli ohennettuna aika riittoisaakin. Ostin suoraan kaksi litran purkkia ja ajattelin mielessäni hintaa kiroillen, että joudun hakemaan ainakin yhden pöntön lisää. Lopulta kuitenkin ensimmäinen purkki riitti koko seinään ja toinen jäi odottamaan eteisen puolen patinointia.


Seinän käsittelyn aloitin vetämällä ohuelti leveän sudin kanssa ainetta seinään. Heti tämän jälkeen hankasimme isäni kanssa ylimääräiset pois tärpättiin kastetulla rätillä. Alkuun seinä näytti aika hurjalta ja väri oli tumman ruskea. Seuraavaan päivään mennessä sävy oli kuitenkin muuttunut ja alkoi muistuttamaan koepaloissa näkemääni sävyä. Pari päivää myöhemmin työmaalla käsi isosetäni, joka oli aikanaan koulupoikana asunut talossa Lapualla. Tiesin päässeeni aika lähelle sitä mitä yritin, kun hän alkoi kehua seinää ja sanoi: "On kyllä hienoa kun jätätte vanhoja patinoituneita seiniä esille. Eihän tuollaista laineelle veistettyä tummunutta seinää saa enää nykyään millään, ei edes rahalla!".


Seinä patinoinnin jälkeen


torstai 11. heinäkuuta 2013

Alakerran lattiat


EDISTYMISTÄ TALOLLA

Viimeiset puoli vuotta on mennyt armottoman puurtamisen merkeissä. Pitkää päivää ilman suurempia lomia. Aika on ollut kortilla ja tännekin kirjoittelu on jäänyt vähiin. Minulla oli lomaa töistä keväällä pari kuukautta ja sen käytin raksalla. Myös Laura-Maria piti lomansa keväällä pois ja kulutti sen raksalla, lähinnä maalaushommissa. Suurin osa niistä hommista, mitkä oli varannut tälle kesälle alkaa olla ihan hyvällä mallilla tai ainakin saadaan tehtyä tänä kesänä. Märkätilat ja muu tekniikka ei ole aivan niin pitkällä, kuin olisin toivonut, mutta muuten näyttää ihan hyvältä. Hommia on osaltaan viivästyttänyt se, että Hannulla on ollut paljon muita kiireitä keväällä. Tekniikoiden tekeminen on minulle vieraampaa hommaa ja niissä Hannun osaaminen on ollut suuri apu.  No, onneksi meillä ei ole mitään pakottavia aikatauluja niskassa. Kunhan tulee joskus valmiiksi!

Tällä hetkellä tilanne on se, että alakerran lattiat ovat paikallaan. Keittiön lattia on täysin valmis, muissa huoneissa on vielä maalattavaa. Sisäkatot olohuonetta lukuunottamatta valmiit. Keittiö on hyvällä alulla. Märkätilojen lattiat valetaan piakkoin ja sitten pääsemme kunnolla niiden kimppuun. Ulkohommat alkavat olla pääosin valmiit, vielä puuttuu kolmen ikkunan asennus, pielilautojen askartelu niihin ja jotain pientä, esim portaiden kaiteet ym. Vuorilaudoitus on muuten valmis. Ulko-ovi on valmis ja paikallaan, tosin vaatii vielä pientä viilausta ja pari kolme maalikerrosta lisää. Ulkoportaat ovat melkein valmiit. Ulkomaalaukset on julkisivua ja yhtä päätykolmiota lukuunottamatta tehty. Sauna alkaa olla valmis, sieltä puuttuu enää listat pukuhuoneesta, maalit pukuhuoneen seinistä ja lopullisten sähkökalusteiden asennus. Puurtamista on onneksi helpottanut se, että viimeinkin tulee valmista.  On ollut hieno tunne, kun viimein näkee millaiselta moneen kertaan päässä mietityt ratkaisut näyttävät valmiina.
Panu


ALAKERRAN LATTIAT

Sain Lapualta talosta talteen vanhaa pontattua lattialautaa n. 180 m2.  Lankkuja oli myös montaa eri paksuutta ja leveyttä, eli jouduin miettimään mistä paksuudesta ja leveydestä saan mihinkin huoneeseen lattiat. Olen aika huoletta sotkenut keskenään eri leveyksiä samassa huoneessa. Aikaisemminkin lattioissa oli ollut sekaisin eri levyisiä lankkuja ja koska ne eivät olleet haitanneet silloin, eivät ne haittaa nytkään.

Purkuvaiheessa jouduin laittamaan polttopuuksi tulevan keittiön ja alakerran työhuoneen lattiat. Vanhat lankut olivat niin kuluneet, että niistä ei olisi millään järkevällä hommalla saanut enää tehtyä lattioita. Monessa kohdassa 32 mm paksusta lankusta oli kulunut 10-15 milliä pois. Pahimmat kulumat olivat pikkuhuoneessa, missä oli ilmeisesti joskus ollut papin virkahuone. Vuosien ajan sieltä oli haettu hiekkaiset pikkukengät jalassa virkatodistuksia ja naimalupia ja tuhansien jalkojen jäljet näykyivät lattiassa. Itse olen sitä mieltä, että vanha saa näyttää vanhalta ja en ole missään kohtaa yrittänyt tehdä vanhasta uuden näköistä. Jossain pisteessä tulee kuitenkin vastaa raja, jossa vanha on niin kulunutta ja epäkäytännöllistä, että siitä pitää luopua.

Toinen harmi oli vanhojen lankkujen pilaaminen 1960 luvulla tulevan suihkun ja kodinhoitohuoneen kohdalla.  Lapualla osaan talon lattioista oli jossain vaiheessa laitettu maalatut kovalevyt. Parissa huoneessa kovalevyjen alta löytyi ilmeisesti talon vanhan puolen alkuperäisiä, 1800-luvun alusta olevia lattialankkuja. Lankku oli n. 60 mm paksua, leveää lankkua, osa toiselta puolelta käsin veistettyä. 1960-luvun remontissa remonttimiehet olivat tehneet putkituksen pattereita varten sahaamalla urat suoraan lankkuihin ja samalla pilanneet vanhan lattian. Harmi varsinkin sen takia, että keskuslämmitystä ei tehty koskaan valmiiksi ja lankut pilattiin turhaan.Otin kyllä jäljelle jääneet lankun pätkät talteen, jos niistä vaikka tekisi jotain myöhemmin. Lattiaa niistä ei sen sijaan saanut, moottorisaha oli aikanaan tehnyt sen verran rujoa jälkeä.


Keittiön lattia

Keittiöön halusimme leveän lankkulattian ja koska meillä ei ollut vanhoja lankkuja tarpeeksi, niin ne piti tehdä itse. Sain sahuriltamme parikymmentä todella laaduksta kuusimetristä mäntylankkua. Lankkujen leveydet vaihtelivat 25 sentistä 35 senttiin.
Tämä puu ei ole mera ohjelman opeilla kasvanutta!
Sahuri kysyi lankut nähtyäni, kelpaavatko ne lattialankuiksi. Kun kehuin puuta hän nauroi ja kertoi, että "kyllä niitten pitäisi kohtuu hyviä olla. Minulta meni tapaninmyrskyssä nurin yli kaksisataa järeää kalliolla kasvanutta mäntytukkia ja niistä valikoin muutaman parhaan lattialankuiksi."








Koitin aluksi oikaista reunat ohjuria vasten käsirkkelillä. Ei tullut mitään. Homma oli hyvin hidasta ja vaikka laitoin linjarin kolmella vinkalla kiinni, niin se meinasi antaa hiukan periksi kun painoin käsisirkkeliä sitä vasten. Lisäksi ohjuri oli vaikea saada aivan suoraan kun sitä siirrettiin ja siirtokohtaan jäi helposti pieni mutka.












Lankkulattian teko ei ole välineurheilua. Näiden työkalujen
lisäksi tarvitaan vain yläjyrsin ja akkuporakone.
Lopulta otin käyttöön liitulangan ja ritsasin sen kanssa merkkiviivan lankun reunaan. Sitten sahasin käsivaralla sirkkelillä reunat suoriksi. Lopuksi oikaisin stanleyn nro 6 pitkällähöylällä reunat. Lopullinen istutus tehdään vasta lankkuja kun asennan lankkuja lattiaan.








Kun reunat oli oikaistu, niin kannoimme lankut sisälle kuivumaan. Sisälle tuotaessa lankkujen kosteus oli n. 24 prosenttia, eli niitä ei vielä kannattanut asentaa lattiaan. Lankut ovat niin leveitä, että noilla kosteuksilla lattiaa olisi joutunut kiristämään jo muutaman viikon jälkeen. Aluksi tiputin lämpöä kuivaushuoneessa hiukan, jossa lankut eivät kuivuisi liian nopeasti ja vetäisi kieroiksi. Reilun kuukauden kuivatuksen jälkeen lankkujen kosteus on asettunut kolmentoista prosentin tienoille ja tuntui, että se ei siitä enää laskisi. Muutama päivä ennen asennusta nostin työmaan lämmön kahteenkymmeneen aikaisemmasta n. neljästätoista ja sillä tavalla koitan saada kosteudet vielä hiukan alemmas.

Lankkujen asennus alkoi reunojen suoristamisella ja ponttiurien jyrsimisellä. Aluksi jyrsin lankkujen kylkiin yläjyrsimellä uran. Vierekkäisiin lankkuihin tuli siis ikään kuin kaksi naarasponttia vastakkain. Tähän uraan istutin kuuden millin vanerista ajetun soiron. Uran jyrsimisen jälkeen laitoin vierekkäin tulevat lankut vastakkain työpukkien päälle ja aloin käsihöylällä sovittaa lankkuja vastakkain. Höyläsin lankut hiukan viistoon alaspäin, niin että yläpinnat painuivat tiiviimmin toisiaan vasten. Tässä työssä osoittautui vanha Stanleyn pitkähöylä lyömättämäksi. Höylällä sai kuuden metrin lankun sovittamatta yleensä niin suoraksi, että rakoa ei jäänyt paria kolmea milliä enempää. Lopuksi sovitin vielä lankut vastakkain ja tarpeen mukaan höyläsin lisää. Tämän jälkeen käänsin lankut ympäri ja ajoin käsisirkkelillä piiloon jäävälle puolelle pitkittäin pari kolme n. 20 mm syvää uraa. Nämä helpottivat lankkujen asennusta ja vähensivä lankkujen taipumusta nousta kuprulle lattiassa.

Lattailankku valmiina lattiaan ruuvattavaksi




















Tilanpuutteen takia asensimme lankkuja lattiaan sitä mukaa, kun olin saanut ne sovitettua toisiinsa. Sovittaminen alkoi niin, että löin ylhäällä olevan lankun ponttiuraan vanerikaistaleen ja laitoin sen kiinni parilla kuumaliimatipalla, jotta se ei putoaisi urasta asennuksen aikana. Sitten nostimme lankun kahteen pekkaan lattialle jo kiinni olevan viereen ja aloitimme kärsivällisen ja välillä raivostuttavan hankalan pontteihin ujuttamisen. Pahin oli takana, kun vanerisuikale saatiin toisesta päästä kunnolla molempiin uriin. Tämän jälkeen kiiloilla kiristämällä ja kumivasaralla hakkaamalla vanerisuikale ujutettiin uraan koko matkalta. Viimeinen kiristys tehtiin kiilojen avulla, jotta lankut saatiin tiiviisti toisiaan vasten. Ruuvasi lattianiskoihin kiinni kapulan ja sitä vasten löin loivia kiiloja niihin paikkoihin, mihin jäi rakoja. Varsin nopeasti huomasin, että tallaisen lankkulattia tekeminen ei ole kiireisen miehen hommaa. Jos missään vaiheessa fuskasi hiukankin esitöiden ja varsinkin ponttiuran jyrsimisen kanssa, niin lattialla oli armoton tappelu edessä ennen kuin lankut istuivat paikalleen. Kun taas ura oli tarkasti jyrsitty ja sovitus tehty huolella, niin lankun sai välillä melkein heittämällä paikalleen.

Lopulta monen päivän ähkimisen jälkeen lankut olivat lattiassa. Tämän jälkeen hain konevuokraamosta lattiahiomakoneen ja aloin hioa lattiaa suoraksi. En ollut ennen käyttänyt moista härveliä ja melkoinen maailmanlopun kone tuntui olevan! Aluksi koneella tuntui olevan oma tahto ja se hyökkäili helposti minne tahtoi tai rouhaisi parin millin kolon lattiaan. Tunnin parin harjoittelun
jälkeen homma alkoi sujua hiukan paremmin. Harjoittelin lattian hiomista saunan pukuhuoneessa ja harjoitusten tuloksena oli tyyliin sopiva lattia, mikä näytti valmiiksi kuluneelta.. Keittiössä hiominen meni sitten jo paremmin ja ihan hyvä lattiasta tuli. Hiomisen jälkeen täytin lattiaan jääneet halkeamat ja oksankolot kaksikompponenttisella puukitillä ja hioin lattian vielä kevyesti pienemmällä nauhahiomakoneella. Tämän jälkeen lattiaan maalattiin vaaleanharmaalla betoluksilla, ensi ohennettulla maalilla, sitten raa´lla. Tarkoitus on antaa lattian olla näin pari kolme vuotta. Sen jälkeen otan vielä ruuvit irti, kiristän lattia ja vaihdan ruuvit mustiin takonauloihin.


Pohjamaali vedettiin ohennetulla maalilla
Toinen maalikerros kuivumassa



Vanhojen lankkujen asennus

Olin purkaessa numeroinut lattialankut jotta saisin kasattaessa ne samaan järjestykseen. Huonoksi onneksi talon huonejärjestys muuttui sen verran, että lopulta vain olohuoneen lankut saa laitettua täsmälleen samassa järjestyksessä takaisin. Tämä teettää lisätöitä, koska vanhat lankut olivat sadan- kahdensadan vuoden aikana kuluneet ja oksakohdat ovat nousseet esille. En aio hio vanhoja lattioita suoriksi, mikäli ei ole pakko. Lankut ovat vanhoja ja ne saavat myös näyttää siltä. Tällä hetkellä ongelmana on se, että lattiassa on vierekkäin hiukan eri tavalla kuluneita lankkuja. Jos toisen lankun reuna on toista ylempänä, voi reunasta irrota tikkuja ja lisäksi esim. tuolinjalat tökkäävät pykäliin. Hiukan lattiaa on siis pakko tasoittaa. Ajattelin ensin poistaa lattiasta vanhat maalit ja sitten yrittää nauhahiomakoneella hioa pahimpia pykäliä pois. Jos näyttää siltä, että homma ei onnistu tai menee liian työlääksi, niin sitten ei auta muu, kuin hakea vuokraamosta järeämpi masiina ja hioa lattia suoraksi.


Työhuoneen lattia aluillaan
Kiinnitin pontatut lattialaudat urospontin tyvestä vinoon ruuvatulla ruuvilla. Laitoin ruuvit naulojen sijaan, koska näin lattia on helppo purkaa jos sellainen tulee joskus tarpeelliseksi. Oma kikkailunsa oli myös lankkujen paikalleen saamisessa. Tiesin jo purkuvaiheessa, että tällaisissa lattialankut voivat vetää helposti kieroon, varsinkin kun niitä on jouduttu säilyttämään kosteissa ja viileissä tiloissa. Purkuvaiheessa vedin lankut pakkauskelmulla kolmen laudan nippuihin. Niput pinottiin huolella välipuiden kanssa ja lopulta kiristettiin isommiksi nipuiksi halvoilla pikkuliinoilla. Tästä huolimatta oli osa laudoista vetänyt kieroiksi. Kiilaamalla ja liinalla vetämällä sain kuitenkin raot siedettävälle mallille. Toisaalta pienet raot myös kuuluvat tällaiseen lattiaan.