tiistai 26. lokakuuta 2010

Katon tekoa..

Nyt on siis katto tekeillä ja ihan hyvällä mallilla..Vanhat kattotuolit tulevat käyttöön, osa hieman fiksattuna(vähäiset lahonneet kohdat veistettiin uudesta puusta). Ja miksei, sen verran järeää tavaraa on (3 x 6 "), että kun huomasimme osan tuoleista jääneen jonnekin matkan varrelle, oli oikein pähkäiltävä, mistä saamme vastaavaa tilalle.Vaihtoehtona olisi ollut tavaran tilaaminen sahalta(ja usean viikon odottelu) tai
6 x 6 ":n palkkien halkaiseminen käsisirkkelin ja kiilojen avulla, johon siis päädyttiin.
Nykyisten rakennusmääräysten mukaan kattotuoleihin olisi riittänyt kakkosnelonen, eli kantoa ainakin piisaa.. 

Kattotuolit lepäävät reunoiltaan hirsiseinien päällä, lisäksi kattotuolien alapuita tukee kaksi järeää poikkipalkkia.
Poikkipalkit lepäävät toisesta päästään päätykolmion hirsiseinien varassa, ja toisessa päässä pystytolppien päällä.
Kattotuolien päälle on lyöty raakapontti, jonka päälle tulee bitumialuskate. Sen päälle tulevat suoraan korokerimat, ruoderimat ja kattotiilet, joita haetiin juuri viikonloppuna Somerolta lisää.

Tiilet ovat siis savitiiltä, malilltaan bryggener. Meidän talon tiilet ovat jo 80-vuotiaita, kauniisti patinoituneita vanhuksia. Pienen parturoinnin olemme tiilillemme suorittaneet harjaamalla teräsharjalla jäkälät ja sammaleet pois, mutta muuten ne kelpaavat sellaisenaan.
Osa tiilistä oli luonnollisesti rikki tai rikkoontui purettaessa, niinpä tarvitsimme hieman lisätäydennystä. Sitä saimme Somerolta, jossa eräs mies oli pelastanut purettavan vanhan kartanon kattotiilet. Nyt on tarpeeksi tiiliä saunankin kattoa varten.

Tässä taas muutama kuva:





kattopalkkeja









 Laitan tässä piakkoin muutaman lisäkuvan katosta, sillä edistystä näistä kuvista on tapahtunut aikalailla. Tällä hetkellä työn alla on "uuden puolen" katto. Ensin täytyy rakentaa ulkoeteinen, joka tehdään, kuten alkuperäisessäkin talossa, laudasta. Ihan mukavaa kun talo alkaa katon myötä tuntua ja näyttää enemmän oikealta talolta. Sisällä astellessa huoneetkin hahmottuvat jotenkin eri tavalla kun on katto pään päällä.

Tässä vielä lopuksi kuva bryggener-tiilestä ja hevosenkengästä joka löytyi eteisen seinäpaneelien takaa seinään naulattuna. Kenkä on selvästi palvellut aikanaan myös oikeaa tarkoitustaan jonkun pollen kaviossa, sen verran kulumaa siinä näkyy. Nyt se on meillä naulattuna täsmälleen samaan kohtaan. Tuokoon se onnea tulevalle kodillemme!




sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kehikko on valmis!




Eilen mieheni soitti ja kertoi että koko kehikko on nyt vihdoin ja viimein kasassa!! Eilen siis kiinnitettiin viimeinen hirsi ja seuraavaksi käydään katon kimppuun. Tai oikeammin on käyty jo, sillä kuluneiden päivien aikana on rakennettu kattotuolien tukirakenteita ja eilen alettiin laittaa itse kattotuoleja. Mies otti kameran mukaan tontille, jotta saadaan taas vähän kuvia tänne blogiinkin. Itse olen maannut jo muutaman päivän sängyssä toipumassa nielurisaleikkauksesta. Voi tylsyyden tylsyyttä..

Voisin tässä ajankuluksi laittaa muutamia kuvia tärkeistä työkaluista, joita kasauksessa tarvittiin:


 I was born with axe in my hand...Aina kun vilkaisen miehen suuntaan, näen hänet heilumassa  - kirveen kanssa. Niin hyvin homma näyttää jo sujuvan, että taitaisi noilla taidoilla pärjätä vaikka joutuisi viikinkien sotaretkelle tapparan kanssa heilumaan..
Tällä kirveellä mm. veisteltiin hirttä (pohjan uraa) sopivamman muotoiseksi  jotta se istuisi paremmin alempaan hirteen. Meillä on kolme erilaista kirvestä. Yhden niistä ostimme netistä ja sillä on takoitus piiluttaa näkyviin jäävät hirret salonkikelpoisiksi (piilukirves siis). Tarkemmin eri käyttötarkoituksista osaa kertoa mies.




 Siinä on Dewaltin järeä pora. Tällä porattiin hirteen reiät tapituksia varten. Tapitukset kiinnittävät hirret tiukasti toisiinsa. Reikä porataan alla olevaan hirteen asti. Lopuksi reikään isketään puutappi.
Pahoittelut muuten jos kuvien laatu on ajoittain huono. Luulen että laatua heikentää kuvien suurentaminen ja se että jotkut kuvat joutuu kääntämään oikein päin.


                                                
                                                

 Tässä laitetaan pellavarivettä hirren pohjan uraan eristeeksi. Rivettä saa eri paksuisena käyttötarkoituksen mukaan.
Tällä tavaralla tilkitään kaikki hirrenkolot. Siinä onkin hommaa talkoiksi asti..


 Siinä miehen vieressä oikealla vatupassin vieressä on työkalu nimeltä vinka. Laitoin siitäkin kuvan (ainoan jossa se näkyi), sillä mielestäni sekin on ollut tärkeässä osassa kehikon pystytyksessä pitäessään hirsiä paikallaan erilaisten toimenpiteiden aikana.


 


 Sitten viimeisimpänä muttei vähäisimpänä:
 Ensi kommentti tämän nähdessäni: " Se näyttää ihan nuijalta!". Tätä mies on jaksanut kertoa kaikille joilla on korvat. Muille pitkäpiuhaisille: tämä ON siis nuija. Sen nimi on kivisetjasoraset. Harmikseni minulla ei ole yhtään kuvaa siitä kun mieheni pamputtaa tällä,  niin huvittavan näköistä se on. Tämän vehkeen kanssa pärjäisi jo kivikaudellakin.
Tällä siis nuijittiin hirret kiinni toisiinsa tapituksen jälkeen.





Ja tähän lopuksi vielä kuva niille tutuille, joille sana 'talkoot' aiheutti epämukavia fiilinkejä.........

tiistai 5. lokakuuta 2010

talon pystytystä näihin päiviin asti..




Tontilla työt polkaistiin käyntiin toukokuussa 2009. Ensin tehtiin tarvittavat kaivuut ja salaojitukset ja kun kaikki montut olivat yhden korjauskierroksen jälkeen kohdallaan, päästiin paaluttamaan. Tämän jälkeen rakentelimme muotit anturapalkkien valuja varten ja raudoitimme palkit. Rakennuslupia jouduttiin odottelemaan elokuun puolelle kunnan kesälomien takia ja siksi valut saatii tehtyä vasta elo-syyskuun vaihteessa.

kaivuutöitä
paalutusta...
anturapalkin muotin tekoa...
ja sen valu...



raudoitusta..

viemäröintiä..
perustusten valua..

vibrausta...
Perusmuurin oli niin hankalan mallinen, että päätimme tehdä sen valuharkoista. Mitään muruharkkoja en oman taloni alle halunnut, umpibetonia sen olla pitää! (tai luonnon kiveä, mutta sitä ei siihen hätään lötynyt mistään kohtuuhintaan). Jälkikäteen miettien olisi varmaan sittenkin kannattanyt tehdä ihan perinteseen malliin lautamuotit ja valaa ne sitten. Hinta olisi mennyt melkein samoihin valuharkkoperustuksen kanssa ja harkkojen latominen ja varsinkin leikkaaminen oli yllättävät työlästä. Ensimmäisen kerroksen ehdimme kuitenkin syksyllä latomaan, ennen kuin oli pakko lähteä Lapualle purkuhommiin. Tarkoitus oli jatkaa talvella perusmuurin latomista ja valaa ne sitten sopivana lämpiänä talvipäivänä, eihän nykysuomessa talvella pakkasta ole...

ensilumi...


ja vähän myöhemmin...

 Ja sillä välin Lapualta saapuu ensimmäiset kuormat...




kyllä akatkin jaksaa...




 (toim.huom.) Kaikki varmaan muistavat miten fantastinen viime talvi oli -niin ellei olisi ollut taloa jota purkaa paukkupakkasilla. Pakkasherran edessä nöyrtyi myös rakas isäukkoni kun hänen sormensa paleltuivat. Terveyskeskuskeikkahan siitä tuli..




Lapuan komennuksen jälkeen pidimme parin viikon hermoloman. Tammikuussa jatkoimme perustusten latomista. Kasvihuoneilmiötalvesta ei sitten ollut tietoakaan, tontilla lunta pikkuisen alle tai yli metrin ja pakkanen joka päivä kymmenen asteen huonommalla puolella. Melkein joka aamu käynnistyi armottomalla lumisavotalla. Syksyllä tuuli oli repinyt osaksi pressut pois valuharkojen päältä ja harkkojen pohjalla oli muutama sentti jäätä, mikä piti sulattaa pois. Kosaanin ja vesi-imurin kanssa muotit saatiin kuitenkin sulaksi ja päälle päästiin latomaan loput harkkokerrokset. Sitten odottelemaan sopivia kelejä valua varten. Kunnes sitten iski koko talven ainoa sadekeli, muovit pettivät taas ja harkot uudelleen jäässä. Uskomatonta, miten paljon voi muutamasta pienestä reiästä valua vettä harkkojen sisälle ja kuinka pitkälle se leviää! Tässä vaiheessa otimme aikalisän ja totesimme että tällä kertaa saa kevät tehdä sulatustyön.

Talvella kävin vielä purkamassa vanhan hirsisaunan siskon miehen kanssa ja se odottaa nyt pinossa tontin perällä pystytystä.






 Toukokuussa sitten valettiin harkot täyteen ja päästiin runkohommiin. Talo oli alun perin ollut kantavalla laatalla ja nyt siihen tulisi rossipohja. Koska alapohjan eristeille ei jäisi muuten tilaa, piti kehikkoa nostaa parin hirsivarvin verran. Tein alimman varvit uudesta hirrestä vastaavan mestarimme neuvojen mukaan. Näin lattiapalkkien kiinnitys olisi helppoa ja muutenkin veistäminen kävisi nopeammin. Koska tein kaksi kokonaista varvia, ei painuminenkaan haittaisi mitään. Myöhemmät korvaukset tulisivat tietenkin vanhasta puusta. Tämän jälkeen kiinnitimme lattiapalkit ja teimme niiden varaan laakongit. Kesäkuun alussa päästiin sitten vanhojen hirsien kimppuun. Pieniä sydämentykytyksiä kieltämättä oli ilmassa kun aloimme sovittaa isäni kanssa ensimmäisiä vanhoja hirsiä paikoilleen. Perustukset oli tehty aikoinaan pelkästään talon sisältä otettujen mittojen perusteella ja siksi olisi ollut aivan mahdollista että johonkin olisi tullut heittoa. Talossa oli kaikkiaan yhdeksän hirsiseinää alakerrassa ja yhdellä varvilla mittaa 75 metriä. Lopulta kaikki istui kuitenkin hyvin paikalleen, mistä kiitos isälleni, jonka heiniä mittamiehenä heiluminen oli ollut!









Talon vanhan puolen kasaaminen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä. Talo oli lähes kahdensadan vuoden aikana kokenut monta muutosta ja kehikko oli osittain aika pientä pätkää. Myös lahovaurioita oli jonkin verran ja ne vaativat oman nakertamisensa. Korjasin lahot aika rajulla kädellä ja lopulta taloon ei pehmennyttä hirttä jäänyt oikeastaan ollenkaan. Monessa paikassa pieni laho ei tosin olisi haitannut mutta jotenkin itseä tökki ajatus pistää pehmeää puuta talon seinään. Pienten juminreikien en antanut häiritä vaan luotin museoviraston, Kailan ja Turun Yliopiston ötökkäneuvojan puheisiin. Kaikki antoivat saman ohjeen; jos puussa olisi vielä hengissä olevia jumeja niin ne kuolisivat kyllä parissa vuodessa sen jälkeen kun lämmitys kytkettäisiin päälle, kunhan vaurion alun perin aiheuttanut kosteus poistuu.  Sientä ei löytynyt ylemmistä hirsikerroksista. Lahovaurioiden kohdalla sitä tietenkin oli, mutta ne veistettiin pois.

                 
uusi puoli....                           ja         vanha puoli.........


 Elokuun puolen välin tienoilla vanha puoli oli tasakerrassa ja pääsimme uuden puolen kimppuun. Talon uusi puoli oli veistetty v. 1928 uudesta hirrestä ja silloin veistäjät olivat tehneet todella huolellista työtä. Koko kehikkoon piti vaihtaa pari metrin hirrenpätkää ja kaikki istui millintarkasti paikalleen. Työ kävi kuin leikki verrattuna vanhan puolen kasaamiseen, neljässä päivässä oli uusi puoli tasakerrassa isäni ja minun voimin. Lisäksi kaksi kaveriani olivat apuna, kumpikin yhden päivän. Suurin ongelma tuli työkalujen kestosta. Meillä on Dewaltin järeä porakone/vispilä hirsitappien reikien poraamista varten. Uuden puolen luunkovia hirsiä se ei kuitenkaan oikein tahtonut kestää. Kone oli todella kovilla jo vanhalla puolella ja uudella puolella masiinasta katkesi pari kertaa karan kiinnityspultti. Muuten kelpo kone kyllä!

 Tämän jälkeen tuttu hirsiauton kuski kävi nostamassa välipohjan palkit paikalleen. Syyskuu on mennyt sitten vanhan puolen yläkerran kimpussa. Taloa oli joskus nostettu yläkerrasta kahden hirsivarvin verran. Tämä oli tehty laittamalla kahden hirren väliin pattingin pätkiä pystyyn metrin välein ja laidoittamalla laatikko. Lopuksi laatikko oli täytetty turpeella. Aluksi mietin laatikkovirityksen tekemistä uudelleen, mutta lopulta päätin veistää tilalle hirret. Kesän mittaan hirrenveistoa on tullut harjoiteltua ja lopulta hirsilaatikkoa ei korvannut viikkoa kauempaa. Nyt on sitten talo ylös saakka hirttä. Tätä kirjoitellessani alkaa vanha puoli olla melkein valmis, enää puuttuu pitkien sivujen ylähirret ja päätykolmiot.(myöh.lisäys: kuten kuvasta näkyy, on vanhan puolen kehikko jo kokonaan kasattu...)      




perjantai 1. lokakuuta 2010

Päivitystä..

Olen tässä odotellut koska mies ehtii laittamaan pienen selonteon rakentamisen vaiheista näihin päiviin saakka. Parempi että mies tekee sen, hänellä kun nämä kokonaiskuviot on hallussa, toisin kuin minulla. Kun tontilla tekee pitkää päivää, jotta saisi pian vesikaton talon päälle, ei arvatenkaan jaksa enää kotiin tultuaan ajatella ylimääräisiä.. Mutta tänään sen sitten vihdoin sain ja tästä eteenpäin pääsenkin vapaaammin päivittämään blogia itse (sitä mukaa kun on jotain päivitettävää). Laitan tekstin huomenna tänne kuvilla höystettynä.

Lopuksi ihan pari sanaa tontistamme..
Tontti on siis 1400 m2. Peltotontti, eli puita ei ikävä kyllä ole (vielä..). Alue on maaseutua, mutta matka Turun keskustaan on sen verran lyhyt, että olen taittanut sen pyörällä jo muutamaan otteeseen. Alueella oli jo entuudestaan muutama talo, jonka lisäksi rakennetaan kymmenkunta uutta. Minusta aika mukava määrä. Sellainen pieni, idyllinen omakotitalo-alue jollaisesta haaveilimmekin. Lähellä on vaellus- ja pyöräilyreittejä ja pieni uimapaikkakin löytyy. Mielenkiintoista historiaakin löytyy vuosisatojen takaa :)..Olemme olleet tyytyväisiä valintaamme!

Tässä kuva näkymästä tontiltamme talon toisen kerroksen laakonkien(?) päältä otettuna....
(niin sinne asti ollaan jo päästy, mutta siitä lisää huomenna)