sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kehikko on valmis!




Eilen mieheni soitti ja kertoi että koko kehikko on nyt vihdoin ja viimein kasassa!! Eilen siis kiinnitettiin viimeinen hirsi ja seuraavaksi käydään katon kimppuun. Tai oikeammin on käyty jo, sillä kuluneiden päivien aikana on rakennettu kattotuolien tukirakenteita ja eilen alettiin laittaa itse kattotuoleja. Mies otti kameran mukaan tontille, jotta saadaan taas vähän kuvia tänne blogiinkin. Itse olen maannut jo muutaman päivän sängyssä toipumassa nielurisaleikkauksesta. Voi tylsyyden tylsyyttä..

Voisin tässä ajankuluksi laittaa muutamia kuvia tärkeistä työkaluista, joita kasauksessa tarvittiin:


 I was born with axe in my hand...Aina kun vilkaisen miehen suuntaan, näen hänet heilumassa  - kirveen kanssa. Niin hyvin homma näyttää jo sujuvan, että taitaisi noilla taidoilla pärjätä vaikka joutuisi viikinkien sotaretkelle tapparan kanssa heilumaan..
Tällä kirveellä mm. veisteltiin hirttä (pohjan uraa) sopivamman muotoiseksi  jotta se istuisi paremmin alempaan hirteen. Meillä on kolme erilaista kirvestä. Yhden niistä ostimme netistä ja sillä on takoitus piiluttaa näkyviin jäävät hirret salonkikelpoisiksi (piilukirves siis). Tarkemmin eri käyttötarkoituksista osaa kertoa mies.




 Siinä on Dewaltin järeä pora. Tällä porattiin hirteen reiät tapituksia varten. Tapitukset kiinnittävät hirret tiukasti toisiinsa. Reikä porataan alla olevaan hirteen asti. Lopuksi reikään isketään puutappi.
Pahoittelut muuten jos kuvien laatu on ajoittain huono. Luulen että laatua heikentää kuvien suurentaminen ja se että jotkut kuvat joutuu kääntämään oikein päin.


                                                
                                                

 Tässä laitetaan pellavarivettä hirren pohjan uraan eristeeksi. Rivettä saa eri paksuisena käyttötarkoituksen mukaan.
Tällä tavaralla tilkitään kaikki hirrenkolot. Siinä onkin hommaa talkoiksi asti..


 Siinä miehen vieressä oikealla vatupassin vieressä on työkalu nimeltä vinka. Laitoin siitäkin kuvan (ainoan jossa se näkyi), sillä mielestäni sekin on ollut tärkeässä osassa kehikon pystytyksessä pitäessään hirsiä paikallaan erilaisten toimenpiteiden aikana.


 


 Sitten viimeisimpänä muttei vähäisimpänä:
 Ensi kommentti tämän nähdessäni: " Se näyttää ihan nuijalta!". Tätä mies on jaksanut kertoa kaikille joilla on korvat. Muille pitkäpiuhaisille: tämä ON siis nuija. Sen nimi on kivisetjasoraset. Harmikseni minulla ei ole yhtään kuvaa siitä kun mieheni pamputtaa tällä,  niin huvittavan näköistä se on. Tämän vehkeen kanssa pärjäisi jo kivikaudellakin.
Tällä siis nuijittiin hirret kiinni toisiinsa tapituksen jälkeen.





Ja tähän lopuksi vielä kuva niille tutuille, joille sana 'talkoot' aiheutti epämukavia fiilinkejä.........

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti