Olemme kolmekymppinen pariskunta joka päätti adoptoida pohjanmaalta vanhan hylätyn talon. Pakkasimme talon kimpsuineen ja kampsuineen. Se kuljetettiin erilaisina hirsi-, lauta
ja tiilikasoina tontillemme Turun lähistölle vuoden 2009 lopulla. Siitä lähtien on ollut käynnissä armoton puurtaminen talon, ja samalla ensimmäisen OMAN kotimme kunnostamiseksi.
Kaikki alkoi siitä kun aloimme pohtimaan mieheni kanssa oman asunnon ostoa. Mietimme eri vaihtoehtoja, ja koska minä olin asunut lapsuuteni omakotitalossa ja miehenikin asunut ennen tapaamistamme pienessä yksiössä puutalossa, tuntui kerrostaloon muuttaminen molemmista ikävältä vaihtoehdolta. Pidämme molemmat vanhan ajan arkkitehtuurista, ajasta ennen rintamamiestaloakin. Meitä viehätti sellaiset asuinalueet, kuten Portsa, Martti, Raunistula ja Nummi. Halusimme alueelle, jossa olisi persoonallisuutta. Mielummin vanhaa ja rähjäistä, kuin uutta ja modernin kliinistä. Ikävä kyllä emme olleet ainoita, joita tällainen kiinnosti. Olimme liikeellä ajassa, jolloin oli ollut jo pitkään muotia rempata vanha, rähjäinen puutaloasunto uuteen uskoon ja sitten joko asua siinä tai myydä suurella voitolla eteenpäin. Vaikka lainataso oli alhainen, pyydettiin pienistäkin asunnoista huimia hintoja.
-------
HULLU IDEA...
Olimme käyneet katsomassa vanhoja omakotitaloja Turusta ja lähikunnista. Erästä taloa mietimme tosissamme , mutta totesimme että se oli liian kaukana. Emme halunneet eristäytyä liikaa ja haaveissa oli myös mahdollisuus elää autotonta elämää. Kaipasimme maaseudun rauhaa, mutta samalla myös sitä, että saatoimme suhteellisen pienellä vaivalla päästä osallisiksi myös ison kaupungin iloista.
Emme tuntuneet löytävän tällaista kokonaisuutta. Kumpaakaan meistä ei kiinnostanut omakotitalorakentaminen. Olimme käyneet katsomassa muutamaa uutta pakettitalo-aluetta, emmekä olleet järin innostuneita. Mieheni on kyllä käsistään hyvin kätevä, ja siksi hänen isänsä ehdotti että tekisimme omanlaisemme talon pitkästä tavarasta. Halusin kuitenkin talossa olevan vanhan ajan tyyliä, ja pelkäsin että sitä jäljitellessä lopputulos saattaisi olla mauton.
Niinpä eräänä päivänä heitin puolileikilläni, tai oikeastaan puolitosissani ilmoille idean vanhan talon siirtämisestä unelmiemme tontille. Olin kuullut vastaavista projekteista ja ajattelin että näin saisimme kaiken sen mitä toivoimme. Mieheni innostui ideasta saman tien. Näin siis tehtäisiin!!
-------------
KEHIKON ETSINTÄÄ...
Alkoi sopivan hirsikehikon etsintä. Laitoimme ilmoituksia muutamaan lehteen, ja luimme ahkerasti ilmoituksia ja selasimme huuto.nettiä. Saimme tarjouksia kehikoista, mutta jokin oli aina pielessä.
Paljon tarjottiin nk. pohjalaistaloja, jotka olivat jo kokonsa puolesta jyrkkä ei(+200m2). Lisäksi mielestämme kyseinen talomalli kuulu pohjanmaalle eikä tänne etelään. Kaikki talot olivat jotenkin ”klohmuja”vailla kauniisti tehdyn puutalon klassista harmoniaa. Yhteen helmeen törmäsimme Salossa ja olisimme sen ostaneetkin, mutta talo oli ikäväksemme jo varattu ja pari viikkoa odoteltuamme, kun olimme jo elätellet toivoa kauppojen peruuntumisesta, talo vaihtoi omistajaa.
Eräästä meitä miellyttävästä hyvin vanhasta talosta myyjä pyysi 25 000 euroa ja totesi että antaa mielummin talon lahota, kuin myy sen halvemmalla. Talossa oli kyllä kaikki alkuperäistä; tuvan iso leivinuuni, superleveät ihanat lattialankut, vanhan ovet, jopa vanha pirttikalusto (jostain 1800-luvun alkupuolelta). Mutta tuo hinta oli aika mahdoton, ja VARSINKIN tällä tietämyksellä, yhden talon purku-urakan jälkeen, se sitä on.
Jollei ole varaa palkata ammattitaitoista purkuporukkaa, on työ tehtävä itse. Ja mikään pieni homma se ei ole, etenkin jos on kyse talosta jossa on jäljellä muutakin kuin riisuttu kehikko. Ja rahaakin kuluu.
--------------
VIHDOIN LÖYTYI SE OIKEA...
Meidän talon löytymisestä kiitos kuuluu avomiehen isälle. Hän mainitsi ohi mennen talosta jonka mieheni isoisän isä oli rakennuttanut Lapualle vuonna 1928. Tontti ja talo olivat myyty juuri hiljattain naapurille ja aikeissa oli purkaa talo.
Mieheni ja hänen isänsä lähtivät katsomaan taloa ja odottelin jännittyneenä uutisia. Perille saavuttuaan mies soitti ja kuulosti pessimistiseltä. Talossa oli toki paljon hyvää, se oli sopivan kokoinen, kaunis ja mielenkiintoisen mallinen. Talossa ei ollut missään vaiheessa tehty mitään kovin suuria remontteja ja kaikki vanha oli tallella.
Miestäni kuitenkin epäilytti purun ja kasauksen suuritöisyys. Talo oli L:n mallinen ja sisäseinätkin olivat hirttä. Tämä olisi toki etu kun talo olisi valmis, mutta tietäisi runsaasti hommia. Talossa oli neljä savupiippua, viisi pönttöuunia, kaksi kakluuni, kaksi rautahellaa ja kaksi muurattua hellaa. Lisäksi taloon oli rakennettu lautainen elintasosiipi hirsisiiven jatkeeksi 60-luvulla. Kaikki tämä lisäisi entisestään purkutyötä. Kehikosta löytyi myös jonkin verran lahoa, vaikka yhden päivän aikana ei ehtinytkään kunnolla avata paikkoja. Kaikki tämä yhdessä sai meidät epäilemään talon siirron järkevyyttä. Helpommalla pääsisi kun etsisi valmiiksi esiin puretun kehikon, jossa hirttä olisi vain ulkoseinissä ja joka olisi muutenkin selkeämmän mallinen.
Kyseessä oli kuitenkin hyvin viehättävä talo. Jatkoimme sopivan kehikon etsimistä, mutta Lapuan talo jäi kummittelemaan taka-alalle. Sopivaa kehikkoa ei löytynyt lähempää kovasta yrityksestä huolimatta ja lopulta edessä oli toinen Pohjanmaan matka. Tällä kertaa mieheni lähti isänsä kanssa pariksi päiväksi, mukanaan järeämpiä työkaluja. Tarkoitus oli availla paikkoja enemmän ja selvittää kehikon todellinen kunto. Seuraava raportti olikin jo positiivisempi. Aluksi pahimmalta näyttänyt laho ei ollut edennyt kovin laajalle ja muutenkaan kehikosta ei löytynyt mitään kovin vakavia vaurioita. Työmäärä pelotti edelleen, mutta mieheni alkoi jo lämpiämään projektille. Samoihin aikoihin löysimme juuri oikeanlaisen tontin talollemme. Kun vielä kunnan rakennustarkastaja näytti vihreää valoa projektillemme, sinetöityi päätöksemme ja niin kaikki alkoi.
Kun sitten myöhemmin näin purku-uhan alla olevan ränsistyneen talon nököttämässä tontilla, näin heti sen mahdollisuudet. Miten kaunis siitä tulisikaan kunnostettuna!
--------------
TERVETULOA SEURAAMAAN BLOGIA..
Olimme jo ehtineet nimetä talon uudelleen, kun saimme haltuumme vanhan asiakirjan. Sen vuoksi saakoon tämä blogi nimekseen Villa Kotila talon alkuperäisen nimen mukaan(tosin villa on oma lisäykseni, mutta pieni hienostelu sallittakoon..).
Yritän pysyä itse asiassa, eli talon rakennusvaiheiden raportoinnissa, mutta saatan kyllä välillä lipsua sivuraiteille. Kun elämässä on niin montaa mielenkiinnon kohdetta,(kirpparit, kahvilat, koira, valokuvat,kirjat, RUOKA, ekologisen elämän tavoittelu...) saattaa näistäkin aiheista eksyä sekaan jokunen kirjoitus. Ja koska olen nainen,saattaa teknisluontoisten asioiden yksityiskohtainen selostaminen olla hieman haasteellista. Jos joku lukijoista tarvitsee tarkempaa tietoa jostain tietystä asiasta, on mieheni lupautunut tarvittaessa toimimaan vastausapuna.
Kaunista syksyn alkua kaikille!
T:Laura
Ps. loppuun hieman kuvia talosta..
 |
| sisäpiha |
 |
| sisäpiha(ja nurkan lahovaurio) |
 | |||||
| elintasosiipi erottuu vasemmalla(mitäköhän Panu Kaila tykkää tästä ratkaisusta..;) |
 |
| seinän takaa löytynyt ikkuna |
 |
| uuden puolen väri-irroittelua |
 |
| katto oli päässyt vuotamaan |
 |
| nurkan lahovaurio lähempää |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti