keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kaakeliuunien purku

Talossa oli viisi pönttöuunia, 3 kakluunia, pari muurattua hellaa ja pari Kotiliesi 20 -merkkistä vanhaa hellaa. Aiomme tulevassa kodissa käyttää osan pönttöuuneista, kotilieden ja yhden kaakeliuunin. Loput lahjoitimme purkua vastaan. Säästimme näin vaivaa ja vaalimme meille tärkeää kierrätysaatetta.
Isäni purki lähes kaikki pönttöuunit, kakluunin ja putsasi hellatkin lähtökuntoon. Muuten, ette voi uskoa miten paljon tuollainen rautahella painaa. Siinä oli kolmella miehellä työtä ja tuskaa laskea kapistus liinojen kanssa yläkerrasta.

Tässä tulee kuvaus siitä miten kakluuni purettiin..

ESITYÖT..

Aluksi uunin kaakelit merkittiin ja sen jälkeen uuni valokuvattiin.

Työvälineinä käytettiin katkaisupihtejä, kumivasaraa sekä muurauslaastin irroitukseen sopivia talttoja.

PURKU..

Purkaminen aloitettiin uunin yläosasta poistamalla sen sisäosan tiilet. Kehän kaakelit poistettiin katkaisemalla niiden sidelangat( jotka siis sitovat kaakelit kiinni toisiinsa ja muuraukseen), jolloin kaakelit voitiin varovasti irroittaa. Koska uunissa oli monen muotoisia kaakeleita, tarvittiin isäni kertoman mukaan erilaisia tekniikoita (joita oppi näppituntumalla työn edistyessä); jotkut kaakelit aukesivat sisältä naputtelemalla, toiset ulkoa.. Lisäksi piti varoa ettei työn touhussa riko naapuria. Homma vaati rutkasti varovaisuutta ja kärsivällisyyttä.

Näin edettiin kerros kerrokselta uunin perustuksiin asti. Jokaisen kaakelikerroksen purkamisen jälkeen uunin poikkileikkaus kuvattiin uunin uudelleen muurausta varten.


kakluuni ylhäältä kuvattuna





se oli sitten siinä!

PUHDISTUS JA PAKKAUS..

Kaakelit puhdistettiin rapsuttamalla pois loput laastista. Jos laasti oli tiukassa, liotus vedessä auttoi. Jo kaakeleissa on poreita tai säröjä, kannattaa ne "lastoittaa" teippaamalla, jotta ne ei pääse halkeamaan.
Pakkasimme kaakelit huolella kestävään kuljetuslaatikkoon ja välieristeenä käytimme pahvia ja kutterilastua.
Sen pituinen se..

Tässä vielä pari kuvaa muista tulisijoista..

"tynkäkakluuni" joka lopulta matkasi Nousiaisiin
tämä hella lämmittää nykyään erästä metsäpirttiä pohjanmaalla..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti