Julkaisen nyt vihdoin tämän blogin (otan kohta selvää miten se tapahtuu :-). Vaikka se tulikin tuossa jo aikaisemmin todettua, niin toistamiseen toivotan kaikki tervetulleeksi seuraamaan Villa Kotilaa. Ja saa kommentoida!!
syksyisin terveisin,
Laura
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Kaakeliuunien purku
Talossa oli viisi pönttöuunia, 3 kakluunia, pari muurattua hellaa ja pari Kotiliesi 20 -merkkistä vanhaa hellaa. Aiomme tulevassa kodissa käyttää osan pönttöuuneista, kotilieden ja yhden kaakeliuunin. Loput lahjoitimme purkua vastaan. Säästimme näin vaivaa ja vaalimme meille tärkeää kierrätysaatetta.
Isäni purki lähes kaikki pönttöuunit, kakluunin ja putsasi hellatkin lähtökuntoon. Muuten, ette voi uskoa miten paljon tuollainen rautahella painaa. Siinä oli kolmella miehellä työtä ja tuskaa laskea kapistus liinojen kanssa yläkerrasta.
Tässä tulee kuvaus siitä miten kakluuni purettiin..
ESITYÖT..
Aluksi uunin kaakelit merkittiin ja sen jälkeen uuni valokuvattiin.
Työvälineinä käytettiin katkaisupihtejä, kumivasaraa sekä muurauslaastin irroitukseen sopivia talttoja.
PURKU..
Purkaminen aloitettiin uunin yläosasta poistamalla sen sisäosan tiilet. Kehän kaakelit poistettiin katkaisemalla niiden sidelangat( jotka siis sitovat kaakelit kiinni toisiinsa ja muuraukseen), jolloin kaakelit voitiin varovasti irroittaa. Koska uunissa oli monen muotoisia kaakeleita, tarvittiin isäni kertoman mukaan erilaisia tekniikoita (joita oppi näppituntumalla työn edistyessä); jotkut kaakelit aukesivat sisältä naputtelemalla, toiset ulkoa.. Lisäksi piti varoa ettei työn touhussa riko naapuria. Homma vaati rutkasti varovaisuutta ja kärsivällisyyttä.
Näin edettiin kerros kerrokselta uunin perustuksiin asti. Jokaisen kaakelikerroksen purkamisen jälkeen uunin poikkileikkaus kuvattiin uunin uudelleen muurausta varten.
PUHDISTUS JA PAKKAUS..
Kaakelit puhdistettiin rapsuttamalla pois loput laastista. Jos laasti oli tiukassa, liotus vedessä auttoi. Jo kaakeleissa on poreita tai säröjä, kannattaa ne "lastoittaa" teippaamalla, jotta ne ei pääse halkeamaan.
Pakkasimme kaakelit huolella kestävään kuljetuslaatikkoon ja välieristeenä käytimme pahvia ja kutterilastua.
Sen pituinen se..
Tässä vielä pari kuvaa muista tulisijoista..
Isäni purki lähes kaikki pönttöuunit, kakluunin ja putsasi hellatkin lähtökuntoon. Muuten, ette voi uskoa miten paljon tuollainen rautahella painaa. Siinä oli kolmella miehellä työtä ja tuskaa laskea kapistus liinojen kanssa yläkerrasta.
Tässä tulee kuvaus siitä miten kakluuni purettiin..
ESITYÖT..
Aluksi uunin kaakelit merkittiin ja sen jälkeen uuni valokuvattiin.
Työvälineinä käytettiin katkaisupihtejä, kumivasaraa sekä muurauslaastin irroitukseen sopivia talttoja.
PURKU..
Purkaminen aloitettiin uunin yläosasta poistamalla sen sisäosan tiilet. Kehän kaakelit poistettiin katkaisemalla niiden sidelangat( jotka siis sitovat kaakelit kiinni toisiinsa ja muuraukseen), jolloin kaakelit voitiin varovasti irroittaa. Koska uunissa oli monen muotoisia kaakeleita, tarvittiin isäni kertoman mukaan erilaisia tekniikoita (joita oppi näppituntumalla työn edistyessä); jotkut kaakelit aukesivat sisältä naputtelemalla, toiset ulkoa.. Lisäksi piti varoa ettei työn touhussa riko naapuria. Homma vaati rutkasti varovaisuutta ja kärsivällisyyttä.
Näin edettiin kerros kerrokselta uunin perustuksiin asti. Jokaisen kaakelikerroksen purkamisen jälkeen uunin poikkileikkaus kuvattiin uunin uudelleen muurausta varten.
kakluuni ylhäältä kuvattuna |
se oli sitten siinä! |
PUHDISTUS JA PAKKAUS..
Kaakelit puhdistettiin rapsuttamalla pois loput laastista. Jos laasti oli tiukassa, liotus vedessä auttoi. Jo kaakeleissa on poreita tai säröjä, kannattaa ne "lastoittaa" teippaamalla, jotta ne ei pääse halkeamaan.
Pakkasimme kaakelit huolella kestävään kuljetuslaatikkoon ja välieristeenä käytimme pahvia ja kutterilastua.
Sen pituinen se..
Tässä vielä pari kuvaa muista tulisijoista..
"tynkäkakluuni" joka lopulta matkasi Nousiaisiin |
tämä hella lämmittää nykyään erästä metsäpirttiä pohjanmaalla.. |
tiistai 14. syyskuuta 2010
Talon purku ja siirto
Tässä purkusouvi miehen kertomana (kuvatekstit minun lisäämiä)...
Purkuun meni kaikkiaan reilut neljä kuukautta. Keväällä olin työmaalla kuukauden verran ja syksyllä kolme ja puoli kuukautta. Apuna oli avovaimoni kuutisen viikkoa, isäni reilun kuukauden verran, äitini pari viikkoa ja appiukkokokelas kolmisen kuukautta. Pitkää päivää ja viikon ympäri, eli mistään aivan pikkuhommasta ei ollut kysymys. Tosin kaikki tehtiin ilman konevoimaa ja oman väen voimin. Kulut pysyivät näin hyvin aisoissa ja saimme irti ehjänä talosta lähes kaiken, minkä halusimme talteen. Palkaksi tälle savotalle saimme seinähirret, kattotuolit, kattotiilet, pari sataa neliötä puupaneelia, reilut 150 neliötä lattialautoja, satoja metrejä listoja, kolmen seinän vuorilaudat, väliovet, ikkunat, kaksi kakluuniuunia, neljän pönttöuunin kuoret, kuusikymmentä letkaa poltettuja savitiiliä. Lisäksi satoja metrejä puutavaraa ja muuta sekalaista rompetta. Turkuun lähti rakennustavaraa ja vanhan talon henkeä kuuden metrin laivakontillinen, yksi aivan täyteen lastattu täysperävaunurekallinen ja hirsiautontäysi hirsiä.
Syksyllä alkoi sitten totisempi purkusouvi. Suurimman ongelman muodosti talon eristeet. Pelkästään yläpohjassa oli purun, kutterinlastun ja turvemuhjun sekoitusta kymmeniä kuutioita. Aluksi tarkoitus oli tilata imuauto tyhjentämään purut, mutta nopea hintalaskelma pakotti miettimään muita vaihtoehtoja. Pohjanmaalta löytyi vain kaksi imuautoa ja hinnat olivat sitten sen mukaiset. Autoista halvempi otti kerralla kyytiin kaksitoista kuutiota. Auton imaisee täyteen kuulemma kahdessa kolmessa tunnissa. Sitten tyhjennys reissu ja uudestaan eli työpäivässä muhjua lähtisi 24 kuutiota. Hintaa autolla oli melkein kaksisataa euroa tunti. Pelkästään yläpohjassa tilaa 70 m2 ja muhjua 40-70 senttiä. Tähän lisäksi välipohja, lautapuolen seinien purut, alakerran lattia… Päälle kaatopaikkamaksut. Ei stana, miten paljon tulee maksamaan. Talo oli aivan Lapuan keskustassa ja muhju pölisi niin paljon, että ei ollut mitään mahdollisuutta lapioida sitä ikkunasta esim. traktorin peräkärryyn. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi säkittää puru, eli ei muuta kuin jätesäkkejä kaupasta ja lapioimaan.
Eristeiden loppusijoitus hoitui lopulta aika kivuttomasti. Kolme-neljäkymmentä kuutiota lähti paikallisen maanviljelijän matkaan, joka eristi niillä vanhan kylmillään olleen hevostallin yläpohjan. Puhtaan sahanpurun tuli hakemaan paikallinen ratsutilan pitäjä ja kätevästi liikkuivat säkit hevostyttö ja –poika jonon olkapäillä kuorma-autoon. Loput purun kelpasivat Lapuan polttolaitokselle, minne kuskasin isäni kanssa useamman kymmenen kuutiota pakulla ja peräkärryllä. Aikaa souviin meni lopulta vajaat kolme viikkoa, rahaa säästyi tuhansia euroja ja samalla kypsyi varmuus siitä, että ei koskaan enää tätä hommaa!
Purusouvin jälkeen jatkettiin ilmojen mukaan. Kauniina päivinä purettiin ulkoa seinälaudat pois ja hajotettiin lautapuolta. Tontilta lähti tasaisesti peräkärry peräkärryn perään polttopuuta paikallisten matkaan ja homma edistyi mukavasti. Sadekeleillä purettiin piippuja ja tehtiin muita sisähommia. Piiput, samoin kuin tulisijat purki pääasiassa appiukkokokelas. Piippujen purkaminen meni lopulta melko kivuttomasti ja priimaa tiiltä lähti trukkilavoille pakattuna Turkuun reilut kuusikymmentä letkallista. Myös talon vanhat pönttöuunit saatiin purettua ilman suurempia juhlallisuuksia. Aikaa niiden kanssa meni yhdeltä mieheltä pari päivää per uuni. Teknisesti vaikein homma oli vanhojen kakluunien purkaminen. Lopulta homma onnistui erinomaisesti ja vain yksi ainoa laatta hajosi purkuvaiheessa. Paulilla tuntui olevan loputtomasti kärsivällisyyttä nitkuttaa hitaasti, yksi kerrallaan tiilet irti kakluuneista. Suoritus, mille ei voi kuin nostaa hattua!
(toim. huom., Laitan uunien purusta erillisen postauksen myöhemmin!)
Syys- lokakuun vaihteessa olin väliaikaisesti yksin työmaalla ja Turusta lähti vanha kaverini auttamaan kattotiilien pudottamisessa. Homma meinasi mennä jännäksi, kun tajusimme, miten laho vanha aluslaudoitus oli. Katto oli kyllä pitänyt vettä hyvin, mutta joku oli vuosikymmeniä sitten lisännyt yläpohjaan eristeitä. Lisätyt eristeen olivat tukkineet katon tuuletuksen ja paikka paikoin laudat olivat lähestulkoon hävinneet. Monesta paikasta kattoa joutuikin tukemaan, että tiilet saatiin turvallisesti alas.
Lokakuun aloitimme varsinaisten kattorakenteiden purun. Katon purun suuritöisyys yllätti. Olin kuvitellut, että reilussa viikossa nyt tuollaisen katon ja kattotuolit purkaa, mutta lopulta aikaa taisi mennä lähemmäs kolme viikkoa, ennen kuin katto saatiin alas. Jälkikäteen ajatellen kattotuolin pudottamista varten olisi kannattanut vuokrata lifti tai nosturi. Nyt purimme kattotuolit ylhäällä osiin ja laskimme ne köyden varassa alas. Operaatio meni välillä melkoiseksi tasapainoiluksi ja aivan kakkia työturvallisuus normeja emme taitaneen noudattaa. Tämän jälkeen pääsimme purkamaan hirsikehikkoa. Irrotimme hirret isäni kanssa metsurinkiilojen kanssa ja laskimme ne ala köysillä. Alhaalla hirret pinottiin seinien vierustoille odottamaan hirsiautoa. Varsinaisen hirsikehikon purku meni lopulta yllättävänkin hyvin ja sen osuus koko purkuoperaatiosta ei ollut mikään kovin suuri. Noin kuukauden päästä tontilla oli pystyssä enää lautapuolen alakerta, joka sai jäädä odottamaan kevättä ja parempia kelejä. Joulu painoi päälle ja kelit alkoivat muutenkin muuttua turhan talvisiksi.
Keväällä kävimme vielä tontilla avovaimoni ja Paulin kanssa purkamassa viimeiset rippeet lautapuolesta ja tämän jälkeen jäin yksin Lapualle. Paikallisen koulun vahtimestari kävi hakemassa viimeiset purkulaudat saunapuiksi. Lopuksi paikallinen koneyrittäjä kävi koukkimassa ylös kivijalan ja lautapuolen alla olleen betonikellarin. Vielä loppujuhlallisuudet kunnan rakennustarkastaja kanssa ja Pohjanmaan komennus oli selvä!
Purkuun meni kaikkiaan reilut neljä kuukautta. Keväällä olin työmaalla kuukauden verran ja syksyllä kolme ja puoli kuukautta. Apuna oli avovaimoni kuutisen viikkoa, isäni reilun kuukauden verran, äitini pari viikkoa ja appiukkokokelas kolmisen kuukautta. Pitkää päivää ja viikon ympäri, eli mistään aivan pikkuhommasta ei ollut kysymys. Tosin kaikki tehtiin ilman konevoimaa ja oman väen voimin. Kulut pysyivät näin hyvin aisoissa ja saimme irti ehjänä talosta lähes kaiken, minkä halusimme talteen. Palkaksi tälle savotalle saimme seinähirret, kattotuolit, kattotiilet, pari sataa neliötä puupaneelia, reilut 150 neliötä lattialautoja, satoja metrejä listoja, kolmen seinän vuorilaudat, väliovet, ikkunat, kaksi kakluuniuunia, neljän pönttöuunin kuoret, kuusikymmentä letkaa poltettuja savitiiliä. Lisäksi satoja metrejä puutavaraa ja muuta sekalaista rompetta. Turkuun lähti rakennustavaraa ja vanhan talon henkeä kuuden metrin laivakontillinen, yksi aivan täyteen lastattu täysperävaunurekallinen ja hirsiautontäysi hirsiä.
kun kaikki oli vasta aluillaan |
Syksyllä alkoi sitten totisempi purkusouvi. Suurimman ongelman muodosti talon eristeet. Pelkästään yläpohjassa oli purun, kutterinlastun ja turvemuhjun sekoitusta kymmeniä kuutioita. Aluksi tarkoitus oli tilata imuauto tyhjentämään purut, mutta nopea hintalaskelma pakotti miettimään muita vaihtoehtoja. Pohjanmaalta löytyi vain kaksi imuautoa ja hinnat olivat sitten sen mukaiset. Autoista halvempi otti kerralla kyytiin kaksitoista kuutiota. Auton imaisee täyteen kuulemma kahdessa kolmessa tunnissa. Sitten tyhjennys reissu ja uudestaan eli työpäivässä muhjua lähtisi 24 kuutiota. Hintaa autolla oli melkein kaksisataa euroa tunti. Pelkästään yläpohjassa tilaa 70 m2 ja muhjua 40-70 senttiä. Tähän lisäksi välipohja, lautapuolen seinien purut, alakerran lattia… Päälle kaatopaikkamaksut. Ei stana, miten paljon tulee maksamaan. Talo oli aivan Lapuan keskustassa ja muhju pölisi niin paljon, että ei ollut mitään mahdollisuutta lapioida sitä ikkunasta esim. traktorin peräkärryyn. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jäi säkittää puru, eli ei muuta kuin jätesäkkejä kaupasta ja lapioimaan.
ensimmäisiä kattopaneeleja avaamassa (pahaa aavistamatta..) |
tämä tavara kävi miehelle turhankin tutuksi |
tässä vain pienen pieni osa kaikesta muhjusta |
Eristeiden loppusijoitus hoitui lopulta aika kivuttomasti. Kolme-neljäkymmentä kuutiota lähti paikallisen maanviljelijän matkaan, joka eristi niillä vanhan kylmillään olleen hevostallin yläpohjan. Puhtaan sahanpurun tuli hakemaan paikallinen ratsutilan pitäjä ja kätevästi liikkuivat säkit hevostyttö ja –poika jonon olkapäillä kuorma-autoon. Loput purun kelpasivat Lapuan polttolaitokselle, minne kuskasin isäni kanssa useamman kymmenen kuutiota pakulla ja peräkärryllä. Aikaa souviin meni lopulta vajaat kolme viikkoa, rahaa säästyi tuhansia euroja ja samalla kypsyi varmuus siitä, että ei koskaan enää tätä hommaa!
Purusouvin jälkeen jatkettiin ilmojen mukaan. Kauniina päivinä purettiin ulkoa seinälaudat pois ja hajotettiin lautapuolta. Tontilta lähti tasaisesti peräkärry peräkärryn perään polttopuuta paikallisten matkaan ja homma edistyi mukavasti. Sadekeleillä purettiin piippuja ja tehtiin muita sisähommia. Piiput, samoin kuin tulisijat purki pääasiassa appiukkokokelas. Piippujen purkaminen meni lopulta melko kivuttomasti ja priimaa tiiltä lähti trukkilavoille pakattuna Turkuun reilut kuusikymmentä letkallista. Myös talon vanhat pönttöuunit saatiin purettua ilman suurempia juhlallisuuksia. Aikaa niiden kanssa meni yhdeltä mieheltä pari päivää per uuni. Teknisesti vaikein homma oli vanhojen kakluunien purkaminen. Lopulta homma onnistui erinomaisesti ja vain yksi ainoa laatta hajosi purkuvaiheessa. Paulilla tuntui olevan loputtomasti kärsivällisyyttä nitkuttaa hitaasti, yksi kerrallaan tiilet irti kakluuneista. Suoritus, mille ei voi kuin nostaa hattua!
(toim. huom., Laitan uunien purusta erillisen postauksen myöhemmin!)
Syys- lokakuun vaihteessa olin väliaikaisesti yksin työmaalla ja Turusta lähti vanha kaverini auttamaan kattotiilien pudottamisessa. Homma meinasi mennä jännäksi, kun tajusimme, miten laho vanha aluslaudoitus oli. Katto oli kyllä pitänyt vettä hyvin, mutta joku oli vuosikymmeniä sitten lisännyt yläpohjaan eristeitä. Lisätyt eristeen olivat tukkineet katon tuuletuksen ja paikka paikoin laudat olivat lähestulkoon hävinneet. Monesta paikasta kattoa joutuikin tukemaan, että tiilet saatiin turvallisesti alas.
Lokakuun aloitimme varsinaisten kattorakenteiden purun. Katon purun suuritöisyys yllätti. Olin kuvitellut, että reilussa viikossa nyt tuollaisen katon ja kattotuolit purkaa, mutta lopulta aikaa taisi mennä lähemmäs kolme viikkoa, ennen kuin katto saatiin alas. Jälkikäteen ajatellen kattotuolin pudottamista varten olisi kannattanut vuokrata lifti tai nosturi. Nyt purimme kattotuolit ylhäällä osiin ja laskimme ne köyden varassa alas. Operaatio meni välillä melkoiseksi tasapainoiluksi ja aivan kakkia työturvallisuus normeja emme taitaneen noudattaa. Tämän jälkeen pääsimme purkamaan hirsikehikkoa. Irrotimme hirret isäni kanssa metsurinkiilojen kanssa ja laskimme ne ala köysillä. Alhaalla hirret pinottiin seinien vierustoille odottamaan hirsiautoa. Varsinaisen hirsikehikon purku meni lopulta yllättävänkin hyvin ja sen osuus koko purkuoperaatiosta ei ollut mikään kovin suuri. Noin kuukauden päästä tontilla oli pystyssä enää lautapuolen alakerta, joka sai jäädä odottamaan kevättä ja parempia kelejä. Joulu painoi päälle ja kelit alkoivat muutenkin muuttua turhan talvisiksi.
miehen isä laputtaa |
iloiset vanerilaput taiteili avomieheni äiti |
purkua |
talo riekaleina |
joulukuu 2009 |
kevät 2010 |
Keväällä kävimme vielä tontilla avovaimoni ja Paulin kanssa purkamassa viimeiset rippeet lautapuolesta ja tämän jälkeen jäin yksin Lapualle. Paikallisen koulun vahtimestari kävi hakemassa viimeiset purkulaudat saunapuiksi. Lopuksi paikallinen koneyrittäjä kävi koukkimassa ylös kivijalan ja lautapuolen alla olleen betonikellarin. Vielä loppujuhlallisuudet kunnan rakennustarkastaja kanssa ja Pohjanmaan komennus oli selvä!
perjantai 10. syyskuuta 2010
torstai 9. syyskuuta 2010
Mistä kaikki alkoi
Hei kaikille!
Olemme kolmekymppinen pariskunta joka päätti adoptoida pohjanmaalta vanhan hylätyn talon. Pakkasimme talon kimpsuineen ja kampsuineen. Se kuljetettiin erilaisina hirsi-, lauta
ja tiilikasoina tontillemme Turun lähistölle vuoden 2009 lopulla. Siitä lähtien on ollut käynnissä armoton puurtaminen talon, ja samalla ensimmäisen OMAN kotimme kunnostamiseksi.
Kaikki alkoi siitä kun aloimme pohtimaan mieheni kanssa oman asunnon ostoa. Mietimme eri vaihtoehtoja, ja koska minä olin asunut lapsuuteni omakotitalossa ja miehenikin asunut ennen tapaamistamme pienessä yksiössä puutalossa, tuntui kerrostaloon muuttaminen molemmista ikävältä vaihtoehdolta. Pidämme molemmat vanhan ajan arkkitehtuurista, ajasta ennen rintamamiestaloakin. Meitä viehätti sellaiset asuinalueet, kuten Portsa, Martti, Raunistula ja Nummi. Halusimme alueelle, jossa olisi persoonallisuutta. Mielummin vanhaa ja rähjäistä, kuin uutta ja modernin kliinistä. Ikävä kyllä emme olleet ainoita, joita tällainen kiinnosti. Olimme liikeellä ajassa, jolloin oli ollut jo pitkään muotia rempata vanha, rähjäinen puutaloasunto uuteen uskoon ja sitten joko asua siinä tai myydä suurella voitolla eteenpäin. Vaikka lainataso oli alhainen, pyydettiin pienistäkin asunnoista huimia hintoja.
-------
HULLU IDEA...
Olimme käyneet katsomassa vanhoja omakotitaloja Turusta ja lähikunnista. Erästä taloa mietimme tosissamme , mutta totesimme että se oli liian kaukana. Emme halunneet eristäytyä liikaa ja haaveissa oli myös mahdollisuus elää autotonta elämää. Kaipasimme maaseudun rauhaa, mutta samalla myös sitä, että saatoimme suhteellisen pienellä vaivalla päästä osallisiksi myös ison kaupungin iloista.
Emme tuntuneet löytävän tällaista kokonaisuutta. Kumpaakaan meistä ei kiinnostanut omakotitalorakentaminen. Olimme käyneet katsomassa muutamaa uutta pakettitalo-aluetta, emmekä olleet järin innostuneita. Mieheni on kyllä käsistään hyvin kätevä, ja siksi hänen isänsä ehdotti että tekisimme omanlaisemme talon pitkästä tavarasta. Halusin kuitenkin talossa olevan vanhan ajan tyyliä, ja pelkäsin että sitä jäljitellessä lopputulos saattaisi olla mauton.
Niinpä eräänä päivänä heitin puolileikilläni, tai oikeastaan puolitosissani ilmoille idean vanhan talon siirtämisestä unelmiemme tontille. Olin kuullut vastaavista projekteista ja ajattelin että näin saisimme kaiken sen mitä toivoimme. Mieheni innostui ideasta saman tien. Näin siis tehtäisiin!!
-------------
KEHIKON ETSINTÄÄ...
Alkoi sopivan hirsikehikon etsintä. Laitoimme ilmoituksia muutamaan lehteen, ja luimme ahkerasti ilmoituksia ja selasimme huuto.nettiä. Saimme tarjouksia kehikoista, mutta jokin oli aina pielessä.
Paljon tarjottiin nk. pohjalaistaloja, jotka olivat jo kokonsa puolesta jyrkkä ei(+200m2). Lisäksi mielestämme kyseinen talomalli kuulu pohjanmaalle eikä tänne etelään. Kaikki talot olivat jotenkin ”klohmuja”vailla kauniisti tehdyn puutalon klassista harmoniaa. Yhteen helmeen törmäsimme Salossa ja olisimme sen ostaneetkin, mutta talo oli ikäväksemme jo varattu ja pari viikkoa odoteltuamme, kun olimme jo elätellet toivoa kauppojen peruuntumisesta, talo vaihtoi omistajaa.
Eräästä meitä miellyttävästä hyvin vanhasta talosta myyjä pyysi 25 000 euroa ja totesi että antaa mielummin talon lahota, kuin myy sen halvemmalla. Talossa oli kyllä kaikki alkuperäistä; tuvan iso leivinuuni, superleveät ihanat lattialankut, vanhan ovet, jopa vanha pirttikalusto (jostain 1800-luvun alkupuolelta). Mutta tuo hinta oli aika mahdoton, ja VARSINKIN tällä tietämyksellä, yhden talon purku-urakan jälkeen, se sitä on.
Jollei ole varaa palkata ammattitaitoista purkuporukkaa, on työ tehtävä itse. Ja mikään pieni homma se ei ole, etenkin jos on kyse talosta jossa on jäljellä muutakin kuin riisuttu kehikko. Ja rahaakin kuluu.
--------------
VIHDOIN LÖYTYI SE OIKEA...
Meidän talon löytymisestä kiitos kuuluu avomiehen isälle. Hän mainitsi ohi mennen talosta jonka mieheni isoisän isä oli rakennuttanut Lapualle vuonna 1928. Tontti ja talo olivat myyty juuri hiljattain naapurille ja aikeissa oli purkaa talo.
Mieheni ja hänen isänsä lähtivät katsomaan taloa ja odottelin jännittyneenä uutisia. Perille saavuttuaan mies soitti ja kuulosti pessimistiseltä. Talossa oli toki paljon hyvää, se oli sopivan kokoinen, kaunis ja mielenkiintoisen mallinen. Talossa ei ollut missään vaiheessa tehty mitään kovin suuria remontteja ja kaikki vanha oli tallella.
Miestäni kuitenkin epäilytti purun ja kasauksen suuritöisyys. Talo oli L:n mallinen ja sisäseinätkin olivat hirttä. Tämä olisi toki etu kun talo olisi valmis, mutta tietäisi runsaasti hommia. Talossa oli neljä savupiippua, viisi pönttöuunia, kaksi kakluuni, kaksi rautahellaa ja kaksi muurattua hellaa. Lisäksi taloon oli rakennettu lautainen elintasosiipi hirsisiiven jatkeeksi 60-luvulla. Kaikki tämä lisäisi entisestään purkutyötä. Kehikosta löytyi myös jonkin verran lahoa, vaikka yhden päivän aikana ei ehtinytkään kunnolla avata paikkoja. Kaikki tämä yhdessä sai meidät epäilemään talon siirron järkevyyttä. Helpommalla pääsisi kun etsisi valmiiksi esiin puretun kehikon, jossa hirttä olisi vain ulkoseinissä ja joka olisi muutenkin selkeämmän mallinen.
Kyseessä oli kuitenkin hyvin viehättävä talo. Jatkoimme sopivan kehikon etsimistä, mutta Lapuan talo jäi kummittelemaan taka-alalle. Sopivaa kehikkoa ei löytynyt lähempää kovasta yrityksestä huolimatta ja lopulta edessä oli toinen Pohjanmaan matka. Tällä kertaa mieheni lähti isänsä kanssa pariksi päiväksi, mukanaan järeämpiä työkaluja. Tarkoitus oli availla paikkoja enemmän ja selvittää kehikon todellinen kunto. Seuraava raportti olikin jo positiivisempi. Aluksi pahimmalta näyttänyt laho ei ollut edennyt kovin laajalle ja muutenkaan kehikosta ei löytynyt mitään kovin vakavia vaurioita. Työmäärä pelotti edelleen, mutta mieheni alkoi jo lämpiämään projektille. Samoihin aikoihin löysimme juuri oikeanlaisen tontin talollemme. Kun vielä kunnan rakennustarkastaja näytti vihreää valoa projektillemme, sinetöityi päätöksemme ja niin kaikki alkoi.
Kun sitten myöhemmin näin purku-uhan alla olevan ränsistyneen talon nököttämässä tontilla, näin heti sen mahdollisuudet. Miten kaunis siitä tulisikaan kunnostettuna!
--------------
TERVETULOA SEURAAMAAN BLOGIA..
Olimme jo ehtineet nimetä talon uudelleen, kun saimme haltuumme vanhan asiakirjan. Sen vuoksi saakoon tämä blogi nimekseen Villa Kotila talon alkuperäisen nimen mukaan(tosin villa on oma lisäykseni, mutta pieni hienostelu sallittakoon..).
Yritän pysyä itse asiassa, eli talon rakennusvaiheiden raportoinnissa, mutta saatan kyllä välillä lipsua sivuraiteille. Kun elämässä on niin montaa mielenkiinnon kohdetta,(kirpparit, kahvilat, koira, valokuvat,kirjat, RUOKA, ekologisen elämän tavoittelu...) saattaa näistäkin aiheista eksyä sekaan jokunen kirjoitus. Ja koska olen nainen,saattaa teknisluontoisten asioiden yksityiskohtainen selostaminen olla hieman haasteellista. Jos joku lukijoista tarvitsee tarkempaa tietoa jostain tietystä asiasta, on mieheni lupautunut tarvittaessa toimimaan vastausapuna.
Kaunista syksyn alkua kaikille!
T:Laura
Ps. loppuun hieman kuvia talosta..
Olemme kolmekymppinen pariskunta joka päätti adoptoida pohjanmaalta vanhan hylätyn talon. Pakkasimme talon kimpsuineen ja kampsuineen. Se kuljetettiin erilaisina hirsi-, lauta
ja tiilikasoina tontillemme Turun lähistölle vuoden 2009 lopulla. Siitä lähtien on ollut käynnissä armoton puurtaminen talon, ja samalla ensimmäisen OMAN kotimme kunnostamiseksi.
Kaikki alkoi siitä kun aloimme pohtimaan mieheni kanssa oman asunnon ostoa. Mietimme eri vaihtoehtoja, ja koska minä olin asunut lapsuuteni omakotitalossa ja miehenikin asunut ennen tapaamistamme pienessä yksiössä puutalossa, tuntui kerrostaloon muuttaminen molemmista ikävältä vaihtoehdolta. Pidämme molemmat vanhan ajan arkkitehtuurista, ajasta ennen rintamamiestaloakin. Meitä viehätti sellaiset asuinalueet, kuten Portsa, Martti, Raunistula ja Nummi. Halusimme alueelle, jossa olisi persoonallisuutta. Mielummin vanhaa ja rähjäistä, kuin uutta ja modernin kliinistä. Ikävä kyllä emme olleet ainoita, joita tällainen kiinnosti. Olimme liikeellä ajassa, jolloin oli ollut jo pitkään muotia rempata vanha, rähjäinen puutaloasunto uuteen uskoon ja sitten joko asua siinä tai myydä suurella voitolla eteenpäin. Vaikka lainataso oli alhainen, pyydettiin pienistäkin asunnoista huimia hintoja.
-------
HULLU IDEA...
Olimme käyneet katsomassa vanhoja omakotitaloja Turusta ja lähikunnista. Erästä taloa mietimme tosissamme , mutta totesimme että se oli liian kaukana. Emme halunneet eristäytyä liikaa ja haaveissa oli myös mahdollisuus elää autotonta elämää. Kaipasimme maaseudun rauhaa, mutta samalla myös sitä, että saatoimme suhteellisen pienellä vaivalla päästä osallisiksi myös ison kaupungin iloista.
Emme tuntuneet löytävän tällaista kokonaisuutta. Kumpaakaan meistä ei kiinnostanut omakotitalorakentaminen. Olimme käyneet katsomassa muutamaa uutta pakettitalo-aluetta, emmekä olleet järin innostuneita. Mieheni on kyllä käsistään hyvin kätevä, ja siksi hänen isänsä ehdotti että tekisimme omanlaisemme talon pitkästä tavarasta. Halusin kuitenkin talossa olevan vanhan ajan tyyliä, ja pelkäsin että sitä jäljitellessä lopputulos saattaisi olla mauton.
Niinpä eräänä päivänä heitin puolileikilläni, tai oikeastaan puolitosissani ilmoille idean vanhan talon siirtämisestä unelmiemme tontille. Olin kuullut vastaavista projekteista ja ajattelin että näin saisimme kaiken sen mitä toivoimme. Mieheni innostui ideasta saman tien. Näin siis tehtäisiin!!
-------------
KEHIKON ETSINTÄÄ...
Alkoi sopivan hirsikehikon etsintä. Laitoimme ilmoituksia muutamaan lehteen, ja luimme ahkerasti ilmoituksia ja selasimme huuto.nettiä. Saimme tarjouksia kehikoista, mutta jokin oli aina pielessä.
Paljon tarjottiin nk. pohjalaistaloja, jotka olivat jo kokonsa puolesta jyrkkä ei(+200m2). Lisäksi mielestämme kyseinen talomalli kuulu pohjanmaalle eikä tänne etelään. Kaikki talot olivat jotenkin ”klohmuja”vailla kauniisti tehdyn puutalon klassista harmoniaa. Yhteen helmeen törmäsimme Salossa ja olisimme sen ostaneetkin, mutta talo oli ikäväksemme jo varattu ja pari viikkoa odoteltuamme, kun olimme jo elätellet toivoa kauppojen peruuntumisesta, talo vaihtoi omistajaa.
Eräästä meitä miellyttävästä hyvin vanhasta talosta myyjä pyysi 25 000 euroa ja totesi että antaa mielummin talon lahota, kuin myy sen halvemmalla. Talossa oli kyllä kaikki alkuperäistä; tuvan iso leivinuuni, superleveät ihanat lattialankut, vanhan ovet, jopa vanha pirttikalusto (jostain 1800-luvun alkupuolelta). Mutta tuo hinta oli aika mahdoton, ja VARSINKIN tällä tietämyksellä, yhden talon purku-urakan jälkeen, se sitä on.
Jollei ole varaa palkata ammattitaitoista purkuporukkaa, on työ tehtävä itse. Ja mikään pieni homma se ei ole, etenkin jos on kyse talosta jossa on jäljellä muutakin kuin riisuttu kehikko. Ja rahaakin kuluu.
--------------
VIHDOIN LÖYTYI SE OIKEA...
Meidän talon löytymisestä kiitos kuuluu avomiehen isälle. Hän mainitsi ohi mennen talosta jonka mieheni isoisän isä oli rakennuttanut Lapualle vuonna 1928. Tontti ja talo olivat myyty juuri hiljattain naapurille ja aikeissa oli purkaa talo.
Mieheni ja hänen isänsä lähtivät katsomaan taloa ja odottelin jännittyneenä uutisia. Perille saavuttuaan mies soitti ja kuulosti pessimistiseltä. Talossa oli toki paljon hyvää, se oli sopivan kokoinen, kaunis ja mielenkiintoisen mallinen. Talossa ei ollut missään vaiheessa tehty mitään kovin suuria remontteja ja kaikki vanha oli tallella.
Miestäni kuitenkin epäilytti purun ja kasauksen suuritöisyys. Talo oli L:n mallinen ja sisäseinätkin olivat hirttä. Tämä olisi toki etu kun talo olisi valmis, mutta tietäisi runsaasti hommia. Talossa oli neljä savupiippua, viisi pönttöuunia, kaksi kakluuni, kaksi rautahellaa ja kaksi muurattua hellaa. Lisäksi taloon oli rakennettu lautainen elintasosiipi hirsisiiven jatkeeksi 60-luvulla. Kaikki tämä lisäisi entisestään purkutyötä. Kehikosta löytyi myös jonkin verran lahoa, vaikka yhden päivän aikana ei ehtinytkään kunnolla avata paikkoja. Kaikki tämä yhdessä sai meidät epäilemään talon siirron järkevyyttä. Helpommalla pääsisi kun etsisi valmiiksi esiin puretun kehikon, jossa hirttä olisi vain ulkoseinissä ja joka olisi muutenkin selkeämmän mallinen.
Kyseessä oli kuitenkin hyvin viehättävä talo. Jatkoimme sopivan kehikon etsimistä, mutta Lapuan talo jäi kummittelemaan taka-alalle. Sopivaa kehikkoa ei löytynyt lähempää kovasta yrityksestä huolimatta ja lopulta edessä oli toinen Pohjanmaan matka. Tällä kertaa mieheni lähti isänsä kanssa pariksi päiväksi, mukanaan järeämpiä työkaluja. Tarkoitus oli availla paikkoja enemmän ja selvittää kehikon todellinen kunto. Seuraava raportti olikin jo positiivisempi. Aluksi pahimmalta näyttänyt laho ei ollut edennyt kovin laajalle ja muutenkaan kehikosta ei löytynyt mitään kovin vakavia vaurioita. Työmäärä pelotti edelleen, mutta mieheni alkoi jo lämpiämään projektille. Samoihin aikoihin löysimme juuri oikeanlaisen tontin talollemme. Kun vielä kunnan rakennustarkastaja näytti vihreää valoa projektillemme, sinetöityi päätöksemme ja niin kaikki alkoi.
Kun sitten myöhemmin näin purku-uhan alla olevan ränsistyneen talon nököttämässä tontilla, näin heti sen mahdollisuudet. Miten kaunis siitä tulisikaan kunnostettuna!
--------------
TERVETULOA SEURAAMAAN BLOGIA..
Olimme jo ehtineet nimetä talon uudelleen, kun saimme haltuumme vanhan asiakirjan. Sen vuoksi saakoon tämä blogi nimekseen Villa Kotila talon alkuperäisen nimen mukaan(tosin villa on oma lisäykseni, mutta pieni hienostelu sallittakoon..).
Yritän pysyä itse asiassa, eli talon rakennusvaiheiden raportoinnissa, mutta saatan kyllä välillä lipsua sivuraiteille. Kun elämässä on niin montaa mielenkiinnon kohdetta,(kirpparit, kahvilat, koira, valokuvat,kirjat, RUOKA, ekologisen elämän tavoittelu...) saattaa näistäkin aiheista eksyä sekaan jokunen kirjoitus. Ja koska olen nainen,saattaa teknisluontoisten asioiden yksityiskohtainen selostaminen olla hieman haasteellista. Jos joku lukijoista tarvitsee tarkempaa tietoa jostain tietystä asiasta, on mieheni lupautunut tarvittaessa toimimaan vastausapuna.
Kaunista syksyn alkua kaikille!
T:Laura
Ps. loppuun hieman kuvia talosta..
sisäpiha |
sisäpiha(ja nurkan lahovaurio) |
elintasosiipi erottuu vasemmalla(mitäköhän Panu Kaila tykkää tästä ratkaisusta..;) |
seinän takaa löytynyt ikkuna |
uuden puolen väri-irroittelua |
katto oli päässyt vuotamaan |
nurkan lahovaurio lähempää |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)