Yläpohjan lämpöeristeet

Päätin taas suosiolla antaa mieheni kirjoittaa talossa tapahtuneesta edistyksestä, koska itse en osaa selostaa kaiken maailman teknisistä yksityiskohdista, kun en niitä toteuta enkä niistä mitään ymmärrä. Tässä siis lisää talossa tapahtuneista edistysaskeleista mieheni kertomana:

Kun saunan muuraukset saatiin tehtyä palasin talon kimppuun. 

Syksyllä olemme tehneet talon yläkertaan vaatehuoneen rungon ja seinät valmiiksi, rakennelleet tekniikkaa ja tehneet yläkerran kylppärin rungon. Yläkerran kylppäriä varten tein kakkosnelosesta omillaan seisovan rungon. Runko on kiinnitetty kiinteästi ainoastaan sellaiseen pystytolppaan, joka ei elä. Kylppäriin tulee ensin pieni "eteistila" ja lavuaari. Peremmälle tulee tila pytylle ja suihkukaapilla. Kaikki liitokset hirsiseiniin on tehty liukukoolauksilla. Rungon päälle ruuvataan kosteisiin tiloihin tarkoitetut kipsilevyt. Yläkerran kylppäriin tulee suihkukaappi, vaikka avovaimoni onkin saanut siitä ajatuksesta melkoista närästystä. Eiväthän ne minunkaan silmääni mitään kaunistuksia ole, mutta tässä tapauksessa katollinen alipaineistettu suihkukaappi suojaa rakenteita ja poistaa suurimman osan turhasta kosteudesta. Kuvassa suihkukaapin tuleva paikka ennen kipsilevyjen laittamista.

Keväällä yläpohjan koteloiden tekeminen jäi kesken kun kevät oli tullut ja olin aloittanut ulkohommat. Nyt nakertelin kotelot loppuun ja jotta yläpohjaan saataisiin lämpöeristeet ja taloon lopultakin lämmöt kunnolla päälle. Myös äitini oli työmaalla apuna ja maalasi yläpohjan paneeleihin pohjamaalit valmiiksi. Mitään nopeaa ei kattopaneelien laittaminen ollut, siitä piti huolen kaikki erilaiset jiirit ja kulmat, mihin paneelit piti rakennella. Lisäksi talon siipien kattokulma ei ole aivan sama, eli jiirien tekeminen oli kauniisti sanoen haasteellista. Jotain rumempaakin sanaa olisi kyllä hyvällä syyllä voinut käyttää. 

Paneelit naulattiin vastoin nykymuotia läpi kahdella naulalla joka koolinkiin. Nykyäänhän lähes kaikki ampuvat kattopaneelit yhdellä dyckertillä kiinni urospontin juuresta. En itse ole kovin ihastunut tähän tapaan, koska dyckert tulee kohtuu helposti läpi paneelista. Kyllä paneelit tällä tyylillä katossa pysyvät, varsinkin jos ne ovat vain pintamateriaalina. Meidän talossa sisäpaneeli ei ollut vain pintamateriaali, vaan se kantaa yläpohjan lämpöeristeiden painon. Varmaa on myös, että talo tulee painumaan jostain kohtaa epätasaisesti tulevina vuosina ja samalla paneelit voivat vääntyä. Läpi ammutut paneelit pysyvät (toivottavasti) kiinni jos näin käy ja haitta jää kosmeettiseksi. 16 mm paksu paneeli myös tukevoittaa kattorakennetta mukavasti ja on osaltaan sitomassa kattoa. Paneelit ammuttiin siis läpi kahdesta kohtaa sencon naulaimella. Naulain ampuu naulaa, jossa on ikään kuin "puoli kanta". Naulaimessa on siis dyckertin hyvät puolet; kanta uppoaa paneeliin niin, että piiloon kittaaminen on helppoa ja makasiiniin mahtuu nauloja paljon, mutta samalla suurempi kanta antaa kunnon pidon. Muutaman kerran jouduin irrottamaan kiinni naulattuja paneeleja ja ilman sorkkarautaa niitä oli turha yrittää irti. Näppituntuma oli, että tarvitaan ainakin tuplavoima dyckertiin verrattuna, että paneelin saa irti.

Minun tehdessäni kattopaneeleita isäni askarteli ilmanvaihdon kimpussa ja nyt alkaa yläpohjan tekniikka olemaan viimeisiä putkien eristyksiä ja muutamaa sähköputkitusta vaille valmis. Joulun välipäivinä sain viimeiset vinokotelot valmiiksi ja haimme puhalluskoneen starkista lainaan.

Vinokoteloiden puhaltaminen oli juuri niin pölyistä, hidasta ja rasittavaa kuin olin ennakkoon odottanut. Alhaalla tarvitaan joku syöttämään villaa, tässä tapauksessa joko isäni tai avovaimoni. Mitään vaikeaa homma ei kyllä ollut. Alkuun meillä oli ongelmia koneen tukkeutumisen kanssa, mutta kun villan oikea, sopivan hidas syöttötahti löytyi, alkoi homma sujumaan. Kerralla ei kannata syöttää koko pussia, muuten masiina tukkeutuu.

Vinokoteloissa ekovillan ohjeet olivat, että kotelon pohjalle pitää puhaltaa pieni kökö villaa. Sitten letkun pää painetaan villa kökön sisään ja annetaan mennä, kunnes villan paine ei enää riitä ja villan meneminen koteloon loppuu. Sitten letkua nostetaan pari kymmentä senttiä kerrallaan ja puhalletaan, kunnes villaa ei enää mene. Näin jatketaan kunnes kotelo on täynnä. Itse koitin tätä tapaa ja villa tuntui jäävän hyvin löysäksi. Itse tiivistin villaa puhaltamisen aikana muutaman kerran joka kotelossa painamalla sitä jatkovarresta ja hiontatuesta tekemälläni tallalla alaspäin. Näinä villa täytti kotelot napakasti ja sitä meni koteloon noin 30 % enemmän kuin aivan vapaasti puhaltaessa. Laskin vielä menekin per tyhjä kotelokuutio ja näin sain villaa menemään koteloihin melkein täsmälleen ekovillan suosittaman menekin verran. Ilmeisesti olin oikeilla jäljillä, kun tiivistin villaa jonkin verran. En tiedä, onko ammattipuhaltajien koneissa sitten enemmän painetta, kuin Starkin hartiapankkilaisille lainaamassa masiinassa ja ehkä he saavat siten villaa menemään enemmän.