Yläpohjan lämpöeristeet

Päätin taas suosiolla antaa mieheni kirjoittaa talossa tapahtuneesta edistyksestä, koska itse en osaa selostaa kaiken maailman teknisistä yksityiskohdista, kun en niitä toteuta enkä niistä mitään ymmärrä. Tässä siis lisää talossa tapahtuneista edistysaskeleista mieheni kertomana:

Kun saunan muuraukset saatiin tehtyä palasin talon kimppuun. 

Syksyllä olemme tehneet talon yläkertaan vaatehuoneen rungon ja seinät valmiiksi, rakennelleet tekniikkaa ja tehneet yläkerran kylppärin rungon. Yläkerran kylppäriä varten tein kakkosnelosesta omillaan seisovan rungon. Runko on kiinnitetty kiinteästi ainoastaan sellaiseen pystytolppaan, joka ei elä. Kylppäriin tulee ensin pieni "eteistila" ja lavuaari. Peremmälle tulee tila pytylle ja suihkukaapilla. Kaikki liitokset hirsiseiniin on tehty liukukoolauksilla. Rungon päälle ruuvataan kosteisiin tiloihin tarkoitetut kipsilevyt. Yläkerran kylppäriin tulee suihkukaappi, vaikka avovaimoni onkin saanut siitä ajatuksesta melkoista närästystä. Eiväthän ne minunkaan silmääni mitään kaunistuksia ole, mutta tässä tapauksessa katollinen alipaineistettu suihkukaappi suojaa rakenteita ja poistaa suurimman osan turhasta kosteudesta. Kuvassa suihkukaapin tuleva paikka ennen kipsilevyjen laittamista.

Keväällä yläpohjan koteloiden tekeminen jäi kesken kun kevät oli tullut ja olin aloittanut ulkohommat. Nyt nakertelin kotelot loppuun ja jotta yläpohjaan saataisiin lämpöeristeet ja taloon lopultakin lämmöt kunnolla päälle. Myös äitini oli työmaalla apuna ja maalasi yläpohjan paneeleihin pohjamaalit valmiiksi. Mitään nopeaa ei kattopaneelien laittaminen ollut, siitä piti huolen kaikki erilaiset jiirit ja kulmat, mihin paneelit piti rakennella. Lisäksi talon siipien kattokulma ei ole aivan sama, eli jiirien tekeminen oli kauniisti sanoen haasteellista. Jotain rumempaakin sanaa olisi kyllä hyvällä syyllä voinut käyttää. 

Paneelit naulattiin vastoin nykymuotia läpi kahdella naulalla joka koolinkiin. Nykyäänhän lähes kaikki ampuvat kattopaneelit yhdellä dyckertillä kiinni urospontin juuresta. En itse ole kovin ihastunut tähän tapaan, koska dyckert tulee kohtuu helposti läpi paneelista. Kyllä paneelit tällä tyylillä katossa pysyvät, varsinkin jos ne ovat vain pintamateriaalina. Meidän talossa sisäpaneeli ei ollut vain pintamateriaali, vaan se kantaa yläpohjan lämpöeristeiden painon. Varmaa on myös, että talo tulee painumaan jostain kohtaa epätasaisesti tulevina vuosina ja samalla paneelit voivat vääntyä. Läpi ammutut paneelit pysyvät (toivottavasti) kiinni jos näin käy ja haitta jää kosmeettiseksi. 16 mm paksu paneeli myös tukevoittaa kattorakennetta mukavasti ja on osaltaan sitomassa kattoa. Paneelit ammuttiin siis läpi kahdesta kohtaa sencon naulaimella. Naulain ampuu naulaa, jossa on ikään kuin "puoli kanta". Naulaimessa on siis dyckertin hyvät puolet; kanta uppoaa paneeliin niin, että piiloon kittaaminen on helppoa ja makasiiniin mahtuu nauloja paljon, mutta samalla suurempi kanta antaa kunnon pidon. Muutaman kerran jouduin irrottamaan kiinni naulattuja paneeleja ja ilman sorkkarautaa niitä oli turha yrittää irti. Näppituntuma oli, että tarvitaan ainakin tuplavoima dyckertiin verrattuna, että paneelin saa irti.

Minun tehdessäni kattopaneeleita isäni askarteli ilmanvaihdon kimpussa ja nyt alkaa yläpohjan tekniikka olemaan viimeisiä putkien eristyksiä ja muutamaa sähköputkitusta vaille valmis. Joulun välipäivinä sain viimeiset vinokotelot valmiiksi ja haimme puhalluskoneen starkista lainaan.

Vinokoteloiden puhaltaminen oli juuri niin pölyistä, hidasta ja rasittavaa kuin olin ennakkoon odottanut. Alhaalla tarvitaan joku syöttämään villaa, tässä tapauksessa joko isäni tai avovaimoni. Mitään vaikeaa homma ei kyllä ollut. Alkuun meillä oli ongelmia koneen tukkeutumisen kanssa, mutta kun villan oikea, sopivan hidas syöttötahti löytyi, alkoi homma sujumaan. Kerralla ei kannata syöttää koko pussia, muuten masiina tukkeutuu.

Vinokoteloissa ekovillan ohjeet olivat, että kotelon pohjalle pitää puhaltaa pieni kökö villaa. Sitten letkun pää painetaan villa kökön sisään ja annetaan mennä, kunnes villan paine ei enää riitä ja villan meneminen koteloon loppuu. Sitten letkua nostetaan pari kymmentä senttiä kerrallaan ja puhalletaan, kunnes villaa ei enää mene. Näin jatketaan kunnes kotelo on täynnä. Itse koitin tätä tapaa ja villa tuntui jäävän hyvin löysäksi. Itse tiivistin villaa puhaltamisen aikana muutaman kerran joka kotelossa painamalla sitä jatkovarresta ja hiontatuesta tekemälläni tallalla alaspäin. Näinä villa täytti kotelot napakasti ja sitä meni koteloon noin 30 % enemmän kuin aivan vapaasti puhaltaessa. Laskin vielä menekin per tyhjä kotelokuutio ja näin sain villaa menemään koteloihin melkein täsmälleen ekovillan suosittaman menekin verran. Ilmeisesti olin oikeilla jäljillä, kun tiivistin villaa jonkin verran. En tiedä, onko ammattipuhaltajien koneissa sitten enemmän painetta, kuin Starkin hartiapankkilaisille lainaamassa masiinassa ja ehkä he saavat siten villaa menemään enemmän. 

Saunan piipun muuraus

Saunan piipun mieheni  päätti muurata itse. Tässä urakka hänen kertomanaan:


Olin katsellut vierestä ammattiukkojen touhuja kun he tekivät taloon piiput ja palomuurit ja homma ei näyttänyt kovin hankalalta. Lisää varmuutta sain toiselta muurareistamme, vuosikymmeniä piippuja ja seinää muuranneelta mieheltä. Kysyin häneltä, kuinka vaikeaa tuollaista piippua on muurata ja samalla mietin, mahtaisiko onnistua saunassa minulta itseltäni. Vastaus oli : " Ei tämän yksinkertaisempaa hommaa ole. Kunhan muistaa laittaa vuorotellen laastia ja tiiliä. Jos tämä jako menee sekaisin, sitten tulee sutta!". Muurareille tiiliä ja laastia kantaessani katselin silmä kovana heidän työtään. Samalla sain arvokasta oppia siitä, miten muuraus luistaa ammattimiehiltä. Suurin yllätys itselleni oli se, miten löysää laastia ukot käyttivät. Itse olin käyttänyt aikaisemmin aivan liian paksua kuraa mikä oli vaikeuttanut hommia. Näiden ukkojen käyttämä kura oli niin löysää, että se juuri ja juuri kantoi tiilen painon. Näin seuraava tiili oli helppo painaa kohdalleen ja laasti kyllä jämähti hetkessä sen verran, että kantoi seuraavat tiilivarvit.

Ihan hyvin homma loppujen lopuksi meni ja aikaa kaksihormisen piipun ja palomuurien tekoon meni reilun viikon työtunnit. Hommaa hidasti se, että jouduin itse tekemään laastin ja kantamaan tiilet ylös ja varsinkin saunan katolla meinasi mennä hermot jatkuvaan portaiden ylös alas ravaamiseen. Jälkikäteen olisi ihan aluksi kannattanut tehdä kunnon telineet katolle, niin homma olisi sujunut mukavammin. Nyt minulla oli vain pitkät tikkaat nojallaan katon lappeen suuntaisesti ja niiden päältä muurasin piipun katolle tulevan osan ja kruunun.

 Tiilinä käytin saunan sisällä samoja vanhoja tiiliä, mitkä oli purettu aikaisemmin Lapualta. Saunassa tarkoitus on jättää tiilet näkyviin. Yläpohjan kylmässä tilassa käytin halpoja punaisia nrt:tä ja katolle näkyviin jäävään osaan samoja ruukin tulenkirjavia säänkestäviä tiiliä, kuin talonkin piipuissa käytettiin. Saunan sisällä käytin saviuunilaastia piipussa ja palomuurissa, yläpohjan jälkeen siirryin käyttämään tavallista muurauslaastia. Lopuksi yläpohjassa rappasin piipun kuitulaastilla, niin tulivat palomääräykset täytettyä. Tilaa säästääkseni muurasin palomuurit lähtemään piipun kyljestä enkä tehnyt erillistä palomuuria, kuten talossa. Saunassa voi tehdä näin, koska palomuuri ei kanna mitään painoa kuten talossa. Palomuuri liitettiin piippuun Tiilerin ohjeiden mukaan votsisaumalla ja lisäksi joka kahdeksanteen saumaan muurasin neljän millin rosterista väännetyn haan. Tein rakenteesta tällaisen, jotta muuri ei halkeaisi kun kiuasta lämmitetään. Hormit muurasin niin, että tiili kiertää ehjänä hormeja ja hormien välinen seinämä on tehty puolikkailla tiilillä. Joka neljännestä varvista hormien väliseinä on sidottu ulkokehään rosterisiteellä.

Vintillä ongelmaksi tuli kurkihirsi. Saunan pohja oli sellainen, että piippu oli tehtävä melkein keskelle rakennusta, muuten kiukaalle ja lauteille ei olisi jäänyt tilaa. Jos piipun olisi muurannut suoraan, olisi kurkihirsi tullut tielle ja se olisi pitänyt katkaista. Tätä en halunnut tehdä kahdesta syystä. Katon rekenne olisi heikentynyt. Lisäksi kurkihirren olisi joutunut tukemaan palomuurin päälle ja tällöin olisi ollut riski, että katon keskikohta olisi aikaa myöten noussut koholle jos seinät olisivat painuneet. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi piipun kallistaminen yläpohjan jälkeen niin, että sain tarvittavat 20 senttiä lisää tilaa kurkihirrelle ja palovilloille.  Jotta kallistus ei rasittaisi turhaan piippua, tein piipun kylkeen vastapainon, mihin sain kätevästi upotettua kaikki ylimääräiset tiilenpuolikkaat ja roskatiilet, mitä minulle oli jäänyt.

Lopuksi tein vielä mahdollisimman perinteisen kruunun piipun nokkaan. Kruunun päälle valoin betonista kaadot kaatamaan nokiveden hormeihin eikä piipun kylkiä tuhrimaan.

 Ainoa myönnytys nykyajalle on rosterinen piipun hattu. Eihän hattu mikään kovin tyylikkään näköinen ole, mutta pitää piipun niin paljon paremmassa kunnossa, että kai sen kestää piipun nokassa. Hatun kiinnitys tuli myös testattua tapaninpäivän myrskyssä ja näyttää pysyvän hiukan kovemmassakin kelissä.