Talon ulkovuoraus

Aloitimme viime viikon tiistaina lyömään ulkolaudoitusta taloon. Aurinko on paistanut ja homma on edistynyt vauhdikkaasti. On ollut mahtavaa huomata miten talo herää uuteen kukoitukseensa laudoituksen myötä.
Laudoitus on mukavaa puhaa. Kolme ekaa päivää minä katkoin sirkkelillä laudat sopivaan mittaan ja mies lätki ne seiniin.

tästä se lähti (ensimmäinen salmiakkilista paikoillaan)

toisena päivänä

kolmas päivä

Käyttämämme lauta on höylätty 32 x 120 mm:n aihiosta. Höyläyksessä meni paksuudesta milli ja millin pari lauta kutistui kuivuessaan. Olen aiemmin miettinyt, mikä tekee monien vanhojen talojen julkisivuista niin paljon uudempia taloja kauniimman. Nyt uskon, että yksi tekijä on juuri tuo niissä käyttetty höylätty lauta. Se saa jotenkin maalisävytkin näyttämään kauniimmalta kuin karheassa, hienosahatussa laudassa, jota nykyään käytetään lähes kaikissa uusissa taloissa. Tämä on toki makukysymys ja olen kuullut päinvastaisiakin mielipiteitä asiasta.

Höylätyn laudan ongelmapuolia on kuitenkin se, että maalin pysyminen pinnassa vaatii enemmän työtä. Meidänkin talo maalataan vasta ensi vuonna, jotta lauta ehtii edes hiukan "palamaan" niin, että maali tarttuu paremmin pintaan. Minua se ei tosin haittaa. Saanpahan lisäaikaa tuskalliseen pohdintaani sopivasta värisävystä.

Laudat on tilattu samasta pienestä sahasta josta tulevat myös saunan katto ja lattialankut. Tilasimme lopulta myös keittiöömme uudet lattialankut koska aiemmin hankkimamme vanhat lankut eivät olisi riittäneet keittiöön ja niissä olisi muutenkin ollut kunnostamista. Myimme vanhat lankut eteenpäin. Saamme lankut alkusyksyllä, jolloin ne ovat kuivuneet riittävästi lattiaan laitettavaksi.  Lankut kiinnitetään aluksi ruuveilla päältä ruuvaamalla. Lopullisesti lankut voi kiinnittää vasta parin kiristyskierroksen ja parin vuoden jälkeen, kun ne ovat kutistuneet lopulliseen leveyteen. Lankut ovat yli 30 senttiä leveitä ja näin leveästä lankusta voi lähteä ensimmäisten parin vuoden aikana jopa sentti vaikka se on taapelissa kuivattu.

Tuo pieni saha on ollut varmaan yksi parhaimmista löydöistä koko projektissa. Sahan omistaja on oikeastaan jo eläkkeellä, mutta sahaa ja myy omasta metsästään pieniä eriä korkealaatuista puuta. Mukava mies. Hän myös kiertelee luennoimassa ympäri Suomea puusepänlaadun puun kasvatuksesta. Hän kasvattaa omaa metsäänsä ylitiheänä, jolloin puu kasvaa hitaasti. Sahuri kertoi joskus aikaisemmin Panulle, että pyrkii 0.4 mm:n vuosikasvuun. Tukit valitaan jo metsässä käyttötarkoituksen mukaan. Seinälaudaksi tiheäsyistä kuusta, ovenkarmeiksi ja puunsepäntöihin tiheäsyistä mäntyä, runkopuuksi tai koolauslaudoiksi välttää hieman huonompi puu, ikkunanpokiin ja karmeihin kaikkein parasta kitukasvuista sydänpuumäntyä jne.

Tukit sahataan jo metsässä sellaisiin mittoihin, että niistä sahattu lauta on ostajalle sopivan mittaista. Meillä esimerkiksi talon pystylaudoitus on 317 senttiä pitkä. Sahuri katkoi jo metsässä sopivan määrän tukkeja 330 senttiin. Hukkaa ei seinää tehdessä siis juuri tule. Sahauksen jälkeen puu kuivataan taapelissa, jolloin se kuivuu sopivan hitaasti jolloin puu ei halkeile ja puun solurakenne säilyy ehjänä. Teollisesti tuotettu puu kuivataan nopeasti uunissa mikä rikkoon puun solurakenteen ja puu menettää samalla ominaisuuksiaan ja imee helpommin vettä. Suurilla sahoilla tukit sahataan nykyään ensi kakkosneloseksi. Tämä halkaistaan vannesahalla jolloin saadaan "hienosahattu" pinta joka jätetään ulospäin.  Ongelma on tällöin se, että joka toisessa laudassa on sydänpuu laudan seinään jäävällä puolella ja näkyviin jää pintapuun puoli. Jos lauta halkeaa, niin halkeama tulee melkein aina pintapuun puolelle. Lisäksi sydänpuun puoli kestää paremmin aurinkoa ja kosteusrasitusta. Tällä tavalla sahattu seinään lyöty lauta voi siis halkeilla ja vanheta ennen aikojaan. Laudat myös käpristelevät helpommin seinässä. Kun laudat taas sahataan suoraan 32 mm:n aihioiksi mitkä sitten höylätään, niin sydänpuun voi höylätä ulkopinnaksi joka laudasta. Jos siis sahurilla riittää aikaa ja intoa tehdä tätä!

Panu on talolla moneen kertaan sanonut, kuinka mukava tällaista puuta on lyödä seinään. Samalla näkee konkreettisesti, miksi nykyään ajatellaan, että talon ulkovuorauksen elinkaari on 20-40 vuotta, vaikka puutaloalueilla näkee paljon 1800- jopa 1700-luvuilla rakennettuja taloja joissa on alkuperäiset vuorilaudat vielä paikallaan.

Kunpa tällaisia kunnon vanhan ajan ammattimiehiä olisi enemmänkin, mutta ei kai liene kysyntää riittävästi, kun ajan henki on se, että kaikki täytyy saada mahdollisimman halvalla -laadusta viis. Kenellä on nykyään aikaa odottaa talon seinälautoja kymmentä kuukautta? Nykyään kuulemma kaupallisen alan opiskelijoillekin on tarjolla tuotteiden elinkaarisuunnittelun kursseja. Printtereihin ohjelmoidaan viimeinen käyttöpäivä, kännykkä kestää max. pari vuotta ennen kuin siihen tulee joku vika -ja yleensä tulee halvemmaksi ostaa uusi kuin korjauttaa se vanha. Taloillakin on nykyään elinkaari. Kyllä hirsitalo joskus tulee tiensä päähän, mutta aikaa siihen menee satoja vuosia, jos vain talosta on pidetty huolta. Vanhin ajoittettu, edelleen kunnossa oleva hirsirakennus mikä Suomesta löytyy, on rakennettu 1400-luvulla!

Mietin usein että jonkun pitäisi perustaa joku laadukkaiden tuotteiden foorumi nettiin.  Vanhempieni Mielen pesukone hajosi muutama viikko sitten. Se oli 27- vuotias. Meidän laudoitusta ei tarvitse uusia meidän elinaikana. Jopa talon alkuperäinen lauta oli niin hyvässä kunnossa että purimme sen tarkoituksena käyttää se seinään uudelleen. Lauta jäi kuitenkin liian lyhyeksi kun talosta tuli alkuperäistä korkeampi.

Hyvä laatu maksaa usein itsensä takaisin. En edes yritä väittää että itse olisin tässä suhteessa jokin mallikansalainen. Kun on vähän rahaa käytössä, tulee houkutus ostaa halpaa.. Useimmiten kuitenkin pyrin satsaamaan laatuun, esim. kengissä, takeissa ja elektroniikassa. Ostan sitten harvemmiin.  P...an laadun oppii tuntemaan nopeasti -ja usein kantapään kautta. Tietyistä materiaaleista( kuten akryyli) valmistetut vaatteet olen parin erehdyksen jälkeen jättänyt suosiolla roikkumaan kaupan henkareihin. H&M:stä en ole moneen vuoteen ostanut muuta kuin korkeintaan alusvaatteita ja sukkia (sekin oli virhe).

Mutta ei se hintakaan ole aina kaikessa laadun mittari. Itse olen useimmiten ostanut  vaatteita ihan kohtuu hinnalla ja kyllä ne ovat kestäneet. Monet vaatteistani ostan kirpputoreilta mikä on paitsi halpaa, myös ekologista. Myös monet ystäväni koluavat kirppareita. Olemme monasti jutelleet miten paljon jännittävämpää on tehdä joku löytö (ja usein puoli-ilmaiseksi) kirpputorilta, kaupan sijaan. Yhden romu voi olla toisen aarre. Ja näitä aarteita löytyy kun viitsii  penkoa, sen olen huomannut.


Mutta muihin asioihin!

Huomasin että blogini on ylittänyt jo 10 000:n kävijämäärässä. Ajattelinkin että nyt voisi olla sopiva aika esittäytyä. On muutenkin luontevampaa ja helpompaa käyttää etunimiä  sen sijaan että kirjoittelee aina "avomiehen isästä" jne.

Minä olen siis Laura-Maria. Avomieheni nimi on Panu, ja avomiehen isä on Hannu. Siinäpä se. Muita ei työmaalla juuri heilu ( säännöllisesti) -paitsi Hannun vaimo Eija (Panun äiti siis). Hän auttelee tontilla usein viikonloppuisin, mikä on kahdella tapaa ihanaa: työ etenee ja minulla on seuraa! Äijillä kun on ne omat juttunsa.. Eijalla on myös aina mukana kylmälaukku, josta löytyy kaikenlaista hyvää meille nälkäisille raksa-reiskoille.

Viikonloppuna Panun ja Hannun laudoittaessa taloa, me olimme Eijan kanssa saunan kimpussa tilkiten sen kulmia.

      

välillä keitettiin sumpit

Saunan hirsien raot on ensin tilkitty sammalella. Lopuksi väleihin lyödään pellavanauha.
Panu olisi halunnut tilkitä talonkin samalla tavalla, mutta koko talon sammaleissa olisi ollut aikamoinen kerääminen ja kuivattelu. Pellava ei ole ominaisuuksiltaan yksinomaan täydellinen tilkitsemismateriaali, vaikka luonnonmateriaali onkin. Laatueroja on kuulemma paljon, myös saman tehtaan eri pellava-erissä. Siinä missä sammal ei juurikaan homehdu, pitää pellavalla tilkittävä rakennus suojata hyvin sateelta tilkitsemisen ajalta jotta pellava ei pääse homehtumaan. Kun tilkitsemisen lopuksi laittaa hirsivälin päälle tiiviin tiukaksi kierretyn pellavanauhan, pitäisi sen sellaisena hylkiä vettä -mikä on tärkeää, etenkin silloin kun kehikko kun jää paljaaksi.

Ostimme saunan tilkitsemistä varten Roseborgin kuitumaista pellavarivettä. Jos nyt tilkitsisin taloamme uudelleen, ostaisin ehdottamasti kuitumaista rivettä pellavanauhan sijaan. Nauhaa laittaisin ainoastaan hirsien väliin kehikkoa kootessa. Kuitumainen pellava menee pieniinkin väleihin ja sen saa hakattua paljon tiiviimmin hirsirakoihin. Nauha oli aina joko liian paksua tai ohutta. Isompiin väleihin olisin repinyt sellaisesta paksusta pellavanauhasta (kuva alempana) suikaleita, jotka on ilmeisesti tarkoitettu ovien karmien tiivistämiseen. Tuon paksun nauhan ostimme muistaakseni Bauhausista.

piiluttua saunan seinää

salmiakkilistan sahausta

talo viikonloppuna

Talolla ollaan siis aherrettu ahkerasti.

Kuitenkin sentään joku on osannut ottaa rennosti:

kuvassa Bauhausin paksua pellavanauhaa

                                                      Palailemisiin!